Sodasta
Vuosi on tullut täyteen Venäjän suurhyökkäyksen
aloittamisesta Ukrainassa, tosin tänään jo vuosi ja yksi päivä. Monenlaista on
vuoden mittaan tapahtunut. Kiovan lähellä olevan Hostomelin lentokentän
valtausyrityksen aikaan Venäjä oli vain hiuskarvan päässä voitosta ja maailma
olisi nyt hyvin, hyvin erilainen paikka. Suomen paikka maailmassa olisi myös
ollut erilainen ja tuskin olisi Nato hakemusta jätetty, kun Venäjä olisi
jyrännyt Ukrainan, joka on kuitenkin isompi ja paljon väkirikkaampi maa, kuin
mitä vaikkapa Suomi on. Pienempien maiden kohtalo on yleensä historian saatossa
ollut joutua isompien ja väkirikkaampien maiden valloittamiksi. Sen jälkeen
isompi maa on yleensä lähettänyt omia kansalaisiaan siirtolaisiksi kyseiseen
maahan ja luovuttanut parhaimmat maat omille kansalaisilleen. Siis valmiiksi
viljeltyjä tiloja uusille omistajille. Muinaiset roomalaiset yleensä myivät
entiset asukkaat orjamarkkinoilla (sotia myös käytiin joskus ainoastaan sen
takia, että saataisiin lisää orjia markkinoille), karkottivat tai tappoivat ja
asuttivat heidän entiset maansa ja kaupunkinsa omilla kansalaisillaan. Samalla
vähemmistökielet kuihtuivat ja valtakunnan pääkielet Latina ja Kreikka
levisivät. Kulttuuri yhdenmukaistui. Kansoja ja kieliä hävisi.
Venäjä ei kuitenkaan ole onnistunut operaatiossaan, vaan Ukraina
on pystynyt työntämään Venäläisiä takaisin ja valloittamaan omia alueitaan
takaisin. Se ei kuitenkaan ole ollut ilmaista ja tappiot ovat olleet suuret,
sekä puolustautujalla, että hyökkääjällä. Varmaan jo satoja tuhansia kuolleita
ja haavoittuneita. Tuhottuja kaupunkeja ja kyliä. Rahaa on palanut tähtitieteellisiä
määriä.
Eurooppa ja länsimaat ovat tukeneet Ukrainaa, koska
katsovat, että Ukrainan tukeminen hyödyttää niitä. Venäjän isona tavoitteena on
ollut rikkoa euroopassa oleva turvallisuus arkkitehtuuri. Hyökkäyssodat
naapurimaihin ja valloitettujen maiden sulauttaminen hyökkääjään ovat olleet jyrkästi
tuomittuja. Suvereenien maiden rajoja on pitänyt kunnioittaa. Menneinä
vuosisatoina pienempien naapurimaiden valloittaminen on ollut euroopassa, ja
muuallakin, yleisesti hyväksyttyä ja suorastaan maan tapa.
Vaarana on ollut, että sota eskaloituu. Venäjä on kuitenkin
ydinasevalta ja Ukraina taas saa tukea, mutta sota sen pitää käydä itse. Eli
joukkoja se ei saa lisää. Mitä lähemmäksi Venäjä luisuu kohti sotilaallista
tappiota, sen lähemmäksi tulee hetki, että houkutus käyttää Ukrainassa
ydinaseita toteutuu. Toisivatko ne sille sitten voiton, on toinen kysymys.
Ainakin kansainvälinen reaktio olisi syyttävä ja kooltaan valtava. Jos taas
Ukraina saa työnnettyä Venäjän takaisin omille alueilleen ja vallattua omat
alueensa takaisin, niin pysäyttääkö se etenemisensä omilla ulkorajoillaan? Siinäpä
kysymys. Se tiedetään silloin, kun se tilanne tulee vastaan. Ymmärtää on
annettu, että sen pidemmälle se ei etenisi.
Venäjällä on kuitenkin nyt joukkoja paljon enemmän, kuin vielä puoli vuotta sitten, koska se on tehnyt maassaan liikekannallepanon. Suurempi maa ja väestö antavat myös enemmän resursseja käydä sotaa. Ukraina taas ei ole pystynyt etenemään muutamaan kuukauteen, huolimatta aikaisemmista läpimurroistaan ja saamastaan huomattavasta ase- ja tiedusteluavusta. Joten nyt taitaa olla pattitilanne. Kumpikaan ei pääse etenemään. Vähän niin kuin ensimmäisen maailmansodan asemasota.
Venäjä on myös pystynyt käymään kauppaa, huolimatta
sanktioista, joita länsimaissa on sille asetettu. Länsimaat eivät kuitenkaan
ole koko maailma, vaan Venäjä on saanut apua liittolaisiltaan ja monilta
Afrikan ja aasian mailta. Näiltä se myös pystyy hankkimaan lisää resursseja sodankäyntiin.
Myös moni länsimainen yritys hyötyy sodasta ja käy edelleen kauppaa Venäjän,
tai sen liittolaisten kanssa. Esimerkiksi EU ei ole niin yhtenäinen, kuin
olettaisi, vaan vaikkapa EU:n jäsenmaa Unkari käy edelleen kauppaa Venäjän
kanssa, eikä tue EU:n pakotteita.
Kun Suomi ja Ruotsi hakivat Naton jäsenyyttä niin jäseneksi pääseminen edellyttää 30 nykyisen jäsenmaan hyväksyvän ne jäseniksi. Sen jälkeen pääsee täysjäseneksi ja siinä edellytetään yksimielisyyttä. Tällä hetkellä 28 jäsenmaata on hyväksynyt maiden liittymisen Naton jäseniksi, mutta kaksi (2) maata ei ole niitä hyväksynyt, eli Unkari ja Turkki. Kaksi jäsenmaata, jotka ovat liukuneet kohti autoritaarista järjestelmää ja joissa on hyvin autoritaarinen johtaja (Erdogan ja Orban). Ne ovat myös tehneet ja tekevät edelleen paljon yhteistyötä Venäjän ja Putinin kanssa, eivätkä toteuta sanktioita sitä kohtaan.
Toisaalta voi olla muitakin syitä, kuten kauna. Unkarin
Fidesz puolueessa ollaan kuulemma oltu katkeria siitä, että Suomi ja Ruotsi
ovat nostaneet aikaisemmin esille puutteet Unkarin oikeusvaltiokehityksestä. Nyt ollaan jopa lähettämässä delegaatiota
Suomeen paheksumaan EU:n vaatimia oikeusvaltiouudistuksia. Taustallahan ovat EU:n
tukimiljardit, joita Unkari kovasti halajaa. Tämäkin on nyt kytketty Ukrainan
tapahtumiin ja Nato jäsenyyteen.
Turkki taas käyttää Suomen ja Ruotsin hakemusta hyväkseen,
tehdäkseen F16 kauppoja Yhdysvaltojen kanssa ja saadakseen luvan piestä Kurdeja
Turkin naapurimaissa, Irakissa ja Syyriassa. Syyriastahan se lisäksi miehittää
isoja alueita.
Petteri Sortes
