Muistaako kukaan Postipankkia?

 

Muistaako kukaan Postipankkia? 

Olin ollut armeijassa, ensin Turun ilmatorjuntapatterissa alokasajan ja sen jälkeen Hangon rannikkopatterissa Russarön linnakkeella ilmatorjuntajaoksessa. Linnakkeella käytettiin ilmatorjunnassa 23 mm Sergeitä. Tämä oli -85 ja -86. Pääsin armeijasta Runebergin päivänä 1986 täysin palvelleena tykkimiehenä.

Senpä jälkeen aloin sitten etsiskelemään töitä ja siihen aikaan oli olemassa vielä työhönottoja monilla yrityksillä. Sinne vain käveltiin sisään ja täytettiin lomake, jonka jälkeen, useimmiten, oli heti haastattelu. Aika oli erilainen.

Kävin Postipankin työhönotossa, muistaakseni Pohjoisella Makasiinikadulla ja pääsin saman tien haastatteluun ja töihin. Postipankin Helsingin maksupalvelukeskuksessa oli määräaikainen paikka vapaana. Siitä sitten seuraavana päivänä töihin. Minut vakinaistettiin 1.9.1989 alkaen pankkitoimihenkilön tehtävään, kun päätin, että voihan siellä pankissa työskennellä vähän pidempäänkin. Maailma oli yksinkertaisempi paikka vuonna 1986. Palkkakin oli ihan OK, vuorotyölisineen ja ylitöineen. Silloin tällöin oli yötöitäkin. Muistan silloin ajatelleeni, että olen mieluummin tiskin sillä puolella, kuin pankkitiskin toisella puolella, vaikka olin aina kuitenkin Postipankissa back office tehtävissä. 

Samalla, kun minut vakinaistettiin niin sain myös käyttööni henkilökuntatilin. Jos muistan oikein, niin Postipankin henkilökuntatilit alkoivat aina numeroilla 48. Se oli käytäntö siihen aikaan. 

Silloin, kauan sitten, lähetettiin posti- ja pankkisiirrot "vihreässä kuoressa" Postipankin maksupalvelukeskukseen, jossa kuoret sitten avattiin ja laskut veloitettiin tileiltä. 

Se oli aikaa ennen internettiä ja kännyköitä. Työ oli kolmivuorotyötä, jossa oli aamu-, päivä- ja iltavuoro ja siitä maksettiin myös vuorotyölisää. Olin aluksi ryhmä "Rämässä", koska vuoronvanhimman sukunimi oli Rämä. 

Iltavuorossa tuli tehtyä usein ylitöitä yli puolenyön, jonka jälkeen sitten pääsimme kotiin taksien kyydissä. Siihen aikaan Postipankin vahtimestarit tilasivat taksit Fabianinkadun puoleisille oville ja iltavuoro pääsi kymmenien taksien kyydissä sitten kotiin. Postipankki maksoi luonnollisesti kyydit. Syynä tähän oli se, että siihen kellonaikaan ei ollut julkista liikennettä enää ollenkaan ja pitihän sitä duunarien päästä kotiin lepäämään. 

Makasiinikadulla oli silloin ja varmaan on edelleen, kadun toisella puolella legendaarinen Eromangan leipomo. Heidän suosituin ja kuuluisin tuotteensa on maukas lihapiirakka. Tuoreena ja rasvaisena, joten siellä tuli käytyä ostoksilla silloin tällöin.

Ensimmäinen pidempi ulkomaanmatkakin tuli tehtyä - 80 luvun loppupuolella, kun reissasin perheen kanssa Sri Lankaan kahdeksi viikoksi. Suora lento Helsingistä Sri Lankan Colomboon ja sieltä bussikuljetus hotellille. 

Matkan jälkeen yksi kollega pyysi, että pesisin rusketukseni pois. 

Ensimmäinen työpäivä Postipankin maksupalvelukeskuksessa oli 1.3.1986 ja viimeinen 30.11.1989. Olin hakenut sisäisesti uusiin tehtäviin Pankkitakausjaokseen laskuttamaan pankkitakaus provisioita Postipankin koti- ja ulkomaisista pankkitakauksista. Taisi olla siihen aikaan osastopäällikkönä Seija Simos, joka minut haastatteli ja Takausjaokseen palkkasi. Takausjaoksessa aloitin 1.12.1989. Palkka nousi, mutta vuorotyö ja ylityölisät jäivät pois. Olin huomannut ilmoituksen avoimesta paikasta Postipankin sisäisessä lehdessä Tuutissa. 

Maksupalvelukeskus oli silloin suuressa muutoksessa ja käymistilassa muuttaessaan uusiin tiloihin Haagaan ja internetin tullessa pankkitoimintaan yhä väkevämmin. Hyppäsin laivasta pois ja siirryin toisenlaisiin tehtäviin.  

Pidin läksiäiset yhdessä yhden kollegan kanssa, eli Irmeli Auerin kanssa, joka siirtyi samaan aikaan töihin ulkomaan maksuliikenteeseen. Hän oli ostanut läksiäisiin tarjoiluun mielestäni aika tyyriin kakun... Minä taas siirryin yritys pankkiin Pankkitakausjaokseen. 

Olin huomannut, että maksupalvelukeskuksessa ei henkilökuntaa juurikaan kurssitettu tai koulutettu Postipankin toimesta. 

Yrityspankissa tilanne muuttui ja etenkin Officen ja Windowsin kurssitusta oli koko ajan. Myös vakuuksista ja kerran oli muistaakseni myös koulutusta vakuusarvioinnista. 

Eli yhtenä esimerkkinä, kuinka paljon tontin ja siinä olevan rekennuksen arvo vaihtelee vakuutena, kun rakennus sijaitsee vaikkapa keskellä tonttia, tontin reunoilla, tai vaikkapa kulmauksessa? 

Pankkitakausjaoksessa oli yhteistyö konttoreiden kanssa jatkuvaa. Pankkitakausprovisioiden veloittamisessa oli yhteistyötä ja kanssakäymistä myös asiakkaiden kanssa. 

Pankkitakausjaoksessa olikin sitten useamman vuoden ajan sama pankkitoimihenkilöiden ydinryhmä. Jaostopäälliköt taas vaihtuivat yllättävänkin tiheään tahtiin. Toimihenkilöinä olin minä, eli Petteri Loikkanen (myöhemmin Sortes), Vesa Lanki, Jyrki Tuusvuori, Pirjo Isoaho, Pirjo Takki, Sirpa Moisio, Pirkko Lappi ja vaihtelevasti muutama muu. 

Meillä oli takausjaoksessa ainakin jonkin aikaa perinteenä "perjantaipullo". Taisi olla Jyrkin idea. Eli kerättiin kolehti ja ostettiin viinipullo ja annettiin se onnelliselle voittajalle perjantaina. En millään muista enää kauanko perinnettä noudatettiin, mutta ainakin jonkin aikaa. 

Unioninkadulla oli Penningillä eli Postipankin henkilökunnan harrastekerholla, monipuoliset ja hyvät harrastetilat. Oli hyvä kuntosali, iso snookerpöytä, ilma-aserata, golfaukseen tilat ja uskoisin, että paljon muutakin, mistä en varmaan tiennyt mitään, koska jokainenhan elää omassa kuplassaan. Penninki myös kustansi meille harrastetunteja, vaikkapa tennistä Merihaan palloiluhallista tai ampumavuoroja Albertinkadun sisäampumaradalta. Kuuluin myös Penningin ampumakerhoon. 

Kerran, kun kävelin Unioninkadulla yhden kollegan kanssa joskus 90 luvulla ja juteltiin kaikenlaista small talkingia, niin hän mainitsi noin vain yllättäen, että on Pirkka Pekka Peteliuksen sukulainen. Mitäpä minä siihen, Peteliushan oli varsinainen mega julkkis siihen maailmanaikaan. Legendaaristen Pulttiboisien, Velipuolikuun ja Hymyhuulien näyttelijä ja nyt jopa yhden kauden kansanedustaja. Eipä ollut tarjota yhtä kuuluisaa sukulaista tilalle! 

Pankissa ollessa sai myös paljon mielenkiintoisia vinkkejä eri asioista. Yhdellä sellaisella sain hankittua jopa vuokrakämpän itselleni. Tai ainakin pienen sellaisen. Yhdeltä kollegalta sain vinkin, että oli sellainen kuin Uskovien asuntovälitys, jota voi hyödyntää vaikkei uskova olisikaan. Menin toimistoon, jossa istui yrmeän näköinen mies, joka sanoi, ettei tee  mitään, ennen kuin laitan satasen pöydälle. Eipä siinä auttanut, kuin mennä pankkiautomaatille ja hakea se satanen. Sen jälkeen sain numeron ja lopulta myös asunnon yhdestä omakotitalosta Helsingin Marjaniemessä. Talossa oli vuokrattavana kaksi pientä yksiötä omalla sisäänkäynnillä. 

Jossakin vaiheessa -80 luvun loppupuolella tai ihan -90 luvun alussa, kun olin kävelemässä töistä rautatieasemalle, niin ihan siinä Ateneumin vieressä törmäsin isoon joukkoon näyttelijöitä, jotka alkoivat pyöriä siinä ympärillä. En tahtonut päästä millään ohi. Ympärillä pyöri kovasti televisiosta tuttuja naamoja. En tiedä mitä siinä tapahtui, ehkä olivat menossa iltaa viettämään. Pääsinpä siinä lopulta joukon ohi. Silloin oli suorastaan kesäisen helteinen päivä. 

Vuodet vierivät ja tulihan sitä hankittua oma asuntokin, kaksio Vantaan Korsosta. Pankin henkilökuntaedut auttoivat ostopäätöksessä. Kauppa toteutui erikoisessa tilanteessa, kun Puolimatka sai myytyä vain pienet kaksiot ja yhden vähän isomman kaksion ja kaikki muut asunnot jäivät myymättä. Asuin siis jonkin aikaa enemmän kuin puolityhjässä talossa Vantaalla. Loput asunnot sitten laitettiin aikanaan vuokralle. Kauppa se on, joka kannattaa, mutta ei toki aina.  

Muistanpa erikoisen tapauksen, kun olin juuri ostanut uuden uutukaisen kaksion Puolimatkalta, niin töissä käyttämäni kengät hajosivat. Aina silloin tällöin niistä kuului vihellys  kesken kävelyn. Olin kuitenkin köyhä kuin kirkon rotta, kun olin juuri ostanut itselleni asunnon. Ei auttanut muu, kuin mennä suutarin luo, mutta hän totesi, että kenkiä oli mahdoton korjata. Ei siinä auttanut muu, kuin kävellä töissäkin viheltävissä kengissä. Kollegoilla tuntui olevan hauskaa, kun kovasti alkoivat viheltelemään. Huomasin toki siinä samassa ruljanssissa, että voihan sitä kävellä sukkasiltaankin Unioninkadun toimistotalon käytävillä. Palkkapäivänä tuli sitten törsättyä vihdoin uusiin kenkiin. 

Törmäsin sitten yhdessä vaiheessa yhteen entiseen kollegaani maksupalvelukeskuksesta (joka ei enää ollut pankin palveluksessa) ja pyysin häntä illalla Kappeliin kanssani. Se oli mielenkiintoinen kokemus, mutta ei siitä enempää. 

Vihdoin merkonomiksi

Pankissa ollessa oli erilaisia etuja, kuten opiskelun mahdollistaminen työn ohessa. Minulta oli aikoinaan jäänyt Kauppaopisto kesken ja kun tuli mahdolliseksi suorittaa se loppuun, niin tulihan se tehtyä Kauppiaitten kauppaoppilaitoksessa Postipankin omassa ryhmässä. Olin huomannut opiskelumahdollisuudesta uutisen Postipankin sisäisessä lehdessä Tuutissa. Sitten kävelin osastopäällikön huoneeseen ja kysyin, olisiko mahdollista päästä ryhmään ja onnistuihan se. 

Pankissa haluttiin nähtävästi nostaa henkilökunnan keskimääräistä koulutustasoa, joka koettiin hiukan huonommaksi, kuin muissa liikepankeissa silloin oli. Valmistuneiden nimet julkaistiin sitten Postipankin sisäisessä lehdessä Tuutissa. Minä olin joukossa mukana. Joku sitten soitteli Haagasta (maksupalvelukeskus oli jo muuttanut sinne) ja kyseli, että oletko se todella sinä? Miten sinä tuolla tavalla teit? Valmistuit. 

Kun sitten aikanaan istuimme ravintolassa oluella valmistuttuamme, niin yksi kollega, joka oli ollut mukana ryhmässä, esitteli siellä uutta kännykkäänsä. Ericsson kapula kännykkää. Siinä sitten joukolla pällisteltiin ja ihmeteltiin tekniikan uusinta ihmettä.  Kapulan esittelijä samalla kertoi, että hän oli muuttamassa Ouluun ja siirtymässä kännykkäliiketoimintaan Radiolinjalle. 

Aloin myös työn ohessa opiskella Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa valtio-oppia, sosiologiaa ja sosiaalipolitiikkaa. Joku pankissa tosin mainitsi, että ei siitä ole mitään hyötyä, kun kaikki sinne pääsee opiskelemaan. Itse olen tosin huomannut, että siitä on ollut todella paljon hyötyä. 

Vuosien vieriessä pankkikin muuttui, jopa nimeltään, ensin se oli Postipankki, sitten Postipankki Oy, Leonia Oy, Sampo Pankki ja nykyisin Danske Bank. Jossakin vaiheessa puhuttiin myös finanssitavarataloista ja nykyisin vain pankeista.

Yhdessä vaiheessa sitten huomasin, että vuosikymmen, eli 10 vuotta oli äkkiä mennä hurahtanut Postipankin/Leonian palveluksessa. Sain sitten kymmenvuotis lahjaksi solmiopidikkeen. Näytettiin kuvastosta ensin mitä voi saada ja sitten sai itse valita minkä haluaa. Löysin kyseisen solmiopidikkeen kirjoituspöytäni kätköistä. 

Ajan mittaan aloin tuntea, että vaihtelu virkistäisi ja kaipasin vaihtelua. Sitä tulikin sitten luottoprojektin merkeissä. Pankki halusi itselleen uuden luottojenhoitojärjestelmän, jota ei ostettaisi markkinoilta, vaan tehtäisiin kokonaan itse.  Valtava työmäärä ja rahan satsaus. Projektijohtajana toimi Esa Reiman. Osallistuin siihen pankkitakausasiantuntijana pankkitakausten reskontraosuuden ja tuotesuunnittelun testaukseen. Siis miten raha ja saatavat menisivät minnekin ja näkyisivät millä tavalla tuotteessa nimeltä pankkitakaus sen eri elinkaaren vaiheissa. Sain jopa, kun sitä ensin olin pyytänyt, 1.000 markan projektilisän normaaliin kuukausipalkkaani. Olin siitä hyvin tyytyväinen. 

Testaustiimin vetäjä järjesti meille aloitteleville ohjelmistotestaajille myös asiaankuuluvaa koulutusta ja kurssitusta. 

Eihän siitä megalomaanisesta projektista, joka oli paisunut alkuperäisestä ideastaan aivan toisen kokoluokan projektiksi, tainnut sitten mitään valmista pankille syntyä. Vaihtelua siitä kyllä sain. Olin siellä 13.1.1997 – 14.1.1998.

Palasin projektista takaisin leipätyöhön. Projektilisäkin putosi samalla pois. 

Tytär syntyi

Pidin sitten rahoitus- ja vakuuspalvelut -yksikössä pienet kekkerit, kun tytär syntyi Kätilöopistolla 20.02.1998. Ostin Eromangan leipomosta muutaman kermakakunkin kollegoiden nautittavaksi, juhlistaessani tytön syntymää. Makeaa mahan täydeltä. Tulipa isyyslomakin vietettyä siinä vaiheessa.

Mutta aikansa kutakin. Erosin Leonia Pankki Oyj:n palveluksesta omasta pyynnöstäni 9.11.1998. Olin päättänyt viettää joulukuussa kuukauden Floridassa ja kun se ei sopinut pankin suunnitelmiin (suuria muutoksia pankissa) ja jaostopäällikkö tarjosi vain viikkoa, niin eipä siinä muu auttanut, kuin hypätä tuntemattomaan. Työtodistuksen allekirjoittivat johtaja Sanna Kaivola ja jaostopäällikkö Päivi Männistö. Sanna Kaivola oli ollut joskus aikaisemmin myös jaostopäällikkönä Takausjaoksessa. 

Mieleenpainuvana piirteenä ja muistona on jäänyt se, että Takausjaoksen jaostopäällikön tehtävä oli selvästi tuulinen paikka, koska jaostopäällikkö vaihtui hyvin usein. Joko siinä ei viihdytty, tai sitten se oli vain lyhyt, mutta hyvä askelma uralla etenemisessä. Lähdettyäni pitkäaikaisesta työpaikasta vietin antoisan ja miellyttävän kuukauden Floridan lämmössä. 

Kävin vielä kerran pankissa viimeisen työpäivän jälkeisenä päivänä, jolloin kävin hakemassa ilmakiväärini, jota olin säilyttänyt pankin ilma-aseradalla olevassa kaapissa. Siellä oli niitä säilytys kaappeja useampiakin, koska Penningin ampumakerho oli hyvin aktiivinen. Omaisuuteni hakeminen vei kyllä hiukan aikaa, kun piti neuvotella Unioninkadun vahtimestareiden kanssa, kun eivät ensin olleet valmiita yhteistyöhön. No, lopulta pääsin käymään ilma-aseradalla Unioninkadun kellarikerroksessa. Enhän ollut silloin enää pankin palveluksessa. (tosin se oli kyllä lähtöäni seuraava päivä, mutta muisti on ihmisillä lyhyt, tai valikoiva...) Siitä johtuen oli käyntini aikana koko ajan vahtimestari vahtimassa selän takana. Jätin hänelle samassa yhteydessä säilytys kaappini avaimen. Sitten se oli kokonaan ohi. Yli 12 vuotta pankissa. Aika pitkä aika ihmisen elämästä. 

Muistokin menneestä haihtui nopeasti, kun vanhoihin kollegoihin on törmännyt sattumalta silloin tällöin vuosien varrella. Ainoastaan yksi on meikäläisen tunnistanut ja keskustellut kanssani. Oltiin aikoinaan samassa maksupalvelukeskuksessa ja hetken aikaan jopa samassa jaoksessa töissä. Hän nyt vain sattuu olemaan vaimoni ystävä, alkaen jo lapsuusajalta. Muut ovat vain kävelleet ohi, tai tuijottaa tapittaneet, niin bussissa, bussipysäkillä, metroasemalla tai missä milloinkin. Silti on oltu vaikkapa takausjaoksessa yhdessä vaikkapa kahdeksan (8) vuotta, tai neljä (4) vuotta maksupalvelukeskuksessa tai vaikkapa vuoden luottoprojektissa. 

Ihmeiden aika ei ole vielä ohi! Törmäsin eilen Lärvikirjassa vanhaan kollegaan, joka oli samaan aikaan Postipankin takausjaoksessa -90 luvun alkupuolella kuin minäkin. Oltiin jopa pari vuotta samassa kahden hengen työhuoneessa. Kyselin Lärvikirjassa, että oliko sama Vesa Lanki ja vastaus oli, että sama mies. 

Kuten Eira Zareffilla, joka työskenteli samaan aikaan Postipankin Unioninkadun maksupalvelukeskuksessa, oli tapana lausua loihtimaan, "ei oo hääviä porukkaa". 

Petteri Sortes