Harrastukseni vuosien varrella

 

Harrastukseni vuosien varrella

Poikasena, joskus 10-vuotiaana, minulle tuli silloin tällöin sarjakuvalehtiä, Hopeanuoli ja Mustanaamio. Taisipa olla Zoom lehtikin. Isosisko (sisarpuoli) taisi kerran lahjoittaa vuosikerran syntymäpäivälahjaksikin. Joskus kauan, kauan sitten. Kolusin myös antikvariaateissa ja luin paljon SciFiä ja Fantasiaa. Ihan naperona (hyvin nuorena) muistan käyneeni jossain divarissa ja myyjä kertoi minulle, että oli laittanut minulle sivuun joitakin Masi lehtiä, kun minulla oli tapana niitä etsiä ja ostaa. Kävin myös usein Rikhardinkadun kirjastossa lainaamassa kirjoja. Edullinen ja hyvä harrastus.  

Vanhempi tyttäreni toi minulle tämän vuoden keväällä tuliaisiksi ranskanmaalta kaksi varsinaista klassikkoa. Kaksi englanninkielistä Tinttiä, eli The Black Island ja Tintin in Tibet. Upeaa painotyötä ja loistavat värit. 

        

                      

Yllä kuva Rikhardinkadun kirjastosta. 

Naperona ollessani vanhemmat ostivat minulle kerran hyvin ajalleen tyypillisen polkupyörän. Taisi olla Raleigh Chopper. 

Kerran, ollessani jo koulussa, ryntäsin kuin Pikku Myy kotiin ja törmäsin mattokääröön ja lensin pää edellä päin neliskulmaista puu jakkaraa ja tietysti sen terävään kulmaan. Osuma oli silmäkulmassa, sentti silmän yllä. Äiti oli ollut siivoamassa. Verta tuli kuulemma valtoimenaan ja jouduin pika pikaa lastensairaalaan tikattavaksi. Jakkaran kulma tunkeutui luuhun saakka. Sentti alemmaksi, niin silmä olisi mennyt. 

Eihän se ainoa kolhu naperona ollut. Olin kerran katsomassa jotain urheilutahtumaa isän kanssa ja istuimme puisen katsomon ylimmällä rivillä. Selän takana oli puinen lauta tukena. Tukihan se isää, mutta minä olin vielä niin lyhyt, että nojatessani taaksepäin, putosin selkä edellä alas katsomosta. Kivihän siellä tietysti oli odottamassa, joten pika pikaa Auroran lastensairaalaan ja toipumaan. Henki sentään säilyi. 

Yhden kesätyöpaikan tuloilla ostin kerran meille yhden ensimmäisistä mikroaaltouuneista. Sitä piti tietysti testata. Laitoin kananmunan mikroaaltouuniin ja ensin se sihisi tai suhisi jonkin aikaa... Tämän jälkeen räjähti uunissa. Tuloksena kauhea sotku ja mädän kananmunan haju. Pitihän se kokeilla, kun käyttöohjeissa kiellettiin!! 

Sijoitus äänentoistolaitteistoon

Joskus -80 luvun puolessavälissä innostuin kuuntelemaan enenevästi musiikkia ja sitten suorastaan hifistelemään. Ostinkin itsellenii tanskalaiset Bang & Olufsenin hifi laitteet, BeoMaster 3000, BeoCord 2000, Beogram 3000 ja luonnollisesti Bang & Olufsenin kaiuttimet. Toki ostin myös Bang & Olufsenin uuden uutukaisen CD soittimen. Jossakin vaiheessa reissasin lisäksi Keravalle ja ostin yhdeltä raskaan hifin harrastajalta Kossin elektrostaattiset aikansa huippukuulokkeet. Rahaa meni kokonaisuudessaan PALJON, mutta tulihan hyvät laitteet, eikä CD levyjä kuunnellessa enää kuulunut niitä vinyylin rätinöitä. Olin silloin jo Postipankissa työssä ja henkilökuntalainaa nostaessani minulta kysyttiinkin, että olinko ostamassa itselleni autoa, en ollut, vaan ostin hifilaitteiston. Harkinnassa oli toki ollut myös uusi "aikanauris", kävin katselemassakin Rolexin kelloja, mutta päädyin investointipäätöksessäni kuitenkin Bang & Olufseniin. Niistä olikin iloa moneksi vuodeksi. Rahalla saa ja hevosella pääsee, kuten joku vanha sanonta toteaa.  

-80 luvun loppupuolella ajattelin, että voisi alkaa harrastaa ampumista. Pitipä sitten liittyä SMY:n jäseneksi, eli Suomen Metsästysyhdistys ry:n, joka siihen aikaan pyöritti Viikin ampumarataa. Jäsenyys edellytti kahta suosittelijaa, johon lupautui kaksi Postipankkilaista, jotka kuuluivat SMY:n. Taisi olla vuonna 1988, luulisin. Kauan siitä kuitenkin on. 

Soittelin ja etsinkin sitten hyvää pienoiskivääriä ja päädyin reissaamaan junalla Savonlinnaan ja menin Aseseppä Löppösen luokse ja ostinkin hänen vanhan Suomen Leijona pienoiskiväärinsä. Se on edelleenn käytössäni. Lujaa ja tarkkaa laatua Suomesta. Kestää sukupolvelta toiselle. Samoihin aikoihin, tai jonkin verran aikaisemmin olin liittynyt myös reserviläisjärjestöön jäseneksi. 

Uuden harrastuksen aloittamisesta seuraa luonnollisesti myös se, että kaikenlaista lajille tarpeellista oheisrekvisiittaa pitää myös hankkia. Esimerkiksi kun "puhkotaan pahvia" vaikkapa 10 metrin, 50 metrin ja puhumattakaan 300 metrin päähän, niin eihän osumia paljain silmin näe. Piti siis hankkia ratakaukoputki. 

Niinpä sitten, kun olin yhtenä päivänä menossa Postipankin iltavuoroon, niin poikkesin matkalla Instrumentariumiin, jossa myydään muutakin optiikkaa, kuin silmälaseja. Japanilainen optiikka on laadultaan hyvää joten silmäilin siellä hetken aikaa ratakaukoputkia ja ostin Kowa Spotting Scope ratakaukoputken. Eihän se toki halpa ollut, mutta hyvää ei saa halvalla. 

Laatikko kainalossa menin sitten töihin. Meillä oli siihen aikaan metalliset vaatekomerot Makasiinikadun puoleisessa kellarissa. Sinne jätin laatikon illan ajaksi. Ratakaukoputki on edelleen käytössäni ja toimii loistavasti. 

Toinen iso hankinta silloin oli rata-ampujan takki. Poikkesin Kurt Thunen myymälään ja ostin sellaisen.

Ensin otettiin mitat ja sitten laitettiin takki tilaukseen. Jonkin ajan kuluttua sen sitten sai hakea liikkeestä.  

Muistuupa yksi asia mieleen kaukaa nuoruudestani, se oli joskus -80 luvun loppupuolella. Kun jotakin vähän kalliimpaa suunnittelee hankkivansa, niin kannattaa ehdottomasti tutustua aiheeseen ja tuotteeseen. Olin käymässä aikoinaan Urheiluase Oy:ssä Helsingissä ja harkitsin yhtä tuotetta, mutta se oli käytetty ja hinta korkea. Pyysin saada nähdä sitä, myyjä kieltäytyi. Oli muutenkin happamen tuntuinen. Olin kahden vaiheilla. Ensinnäkään ei niitä ihan joka paikassa myyty. Lupapaperi oli kyllä taskussa ja rahoitus kunnossa, mutta pakkoko sitä on ostaa, kun ei lähemmin saa katsoakaan, eikä hintakaan ollut ihan kohdallaan. Löppönenhän myi Savonlinnassa samaan hintaan uusia. Sanoin myyjälle, että pitänee mennä sitten Savonlinnaan käymään. Onhan se tuttu kaupunkikin. Isä sitten ajoi minut Savonlinnaan ja menimme Aseseppä Löppöselle ja tein ostoksen siellä. Tuote oli uusi, palvelu suurenmoisen savolaista ja hintakin kohtuullisempi, kuin käytetyllä tuotteella Helsingissä. Eihän se toki halpa ollut, mutta hyvää ei saa halvalla. 

Joskus -90 luvun alkupuolella kävin ostamassa Mikonkadun Renlundilta Itä-Saksalaisen Suhl Haenel MLG 550 kilpailmakiväärin. Se on minulla edelleenkin käytössä ja on pysynyt edelleen tarkempana, kuin ampujansa. Uskomattoman hyvä, kestävää ja käytännöllistä laatua. Näillä kivääreillä onkin voitettu arvokilpailuissa  maailmanmestaruuksia vielä -80 luvulla. 

Postipankin kuntosaliaika

Postipankissa ollessani, joskus -80 luvun loppupuolella aloin käydä pankin kuntosalilla yleensä aamuisin ennen työn aloittamista. Huomasin, että käytäntö sopi minulle. Otin aina mukaan myös jonkin oman cd levyn ja laitoin sen sitten kuntosalilla soimaan. Kukaan ei kertaakaan vastustellut sitä. Oikeastaan hiukan kummallista, koska ainahan siellä oli myös muita treenaamassa. Toisaalta aamulla kuntosalilla pyöri pitkälti sama porukka vuosikaudet. Ostin siihen aikaan hyvin paljon uusia cd levyjä. Levyt ovat edelleen tallella ja autossa on niitä hyvä kuunnella, kun ajelee hiukan pidemmälle.  Parasta musiikkiahan on tehty nimenomaan -80 ja -90 luvuilla. Ettäs tiedätte! Pankin kuntosali oli Unioninkadun kellarikerroksissa ja oli täynnä Davidin laitteita. Ajoivat ihan asiansa. Se oli muuten hyvin tehokasta! Menin ensin kuntosalille, sitten suihkuun ja siitä hissillä kerrokseen ja kipin kapin työhuoneeseeni. Kun sitten katselin pöytäni ääressä käsiäni, niin ne joskus vielä tärisivät rankan treenin jälkeen. Kävin kuntosalilla vuosien ajan ja penkiltä nostamani painot nousivat 130 kiloon asti. Homma edellytti vain sen, että tulin töihin tuntia aikaisemmin. Oi niitä aikoja.

Ravintolaelämä

Postipankissa ollessani kävi porukka kovasti istumassa iltaa, milloin missäkin. Erityisesti Kaarle XII oli suosiossa, varmaan sen takia, että Unioninkadulta ja Fabianinkadulta oli sinne vain lyhyt kävelymatka. Kävin itsekin siellä pari kertaa notkumassa pankin porukan kanssa. Olen kuitenkin sen verran tylsä tyyppi, että en ole koskaan suuremmin viihtynyt ravintoloissa tai kapakoissa. Mielestäni se on harvinaisen tylsää puuhaa ja turhaa rahanmenoa. 

Puolikas Blomqvistin tanssikurssia

Joskus -90 luvun alkupuolella kävin puolikkaan Blomqvistin tanssikurssista. Sali taisi olla silloin muistaakseni Kasarminkadulla. Puolikkaaksi se siis myös jäi, koska huomasin, että minulla ei ole rytmitajua. Jos jotain pitää välttää, niin se on ehdottomasti tanssiminen!

Dekkarit

Kyllähän sitä vuosien varrella on tullut dekkareitakin luettua. Vaikkapa Robert Van Gulikin muinaiseen Kiinaan sijoitettuja Tuomari Dee kirjoja. Esimerkkinä vaikkapa Kiinalaiset naulamurhat.

Sisustaminen

Yhteen aikaan tilasin antiikin ja keskiajan aseiden replikoita muun muassa USA:sta. Toki myös muualta. Mielestäni ne olivat hienoja seinällä. Kutsuinkin niitä "seinäkoristeiksi". 

Useimmiten lähetys joutui sitten tullipostiin ja piti maksaa myös tullit, arvonlisäverot ja mahdolliset muutkin maksut. Tulliposti tuli siis hyvin tutuksi paikaksi asioida yhteen aikaan. 

Postipankilla oli myös ilma-aserata, joka oli välillä Pasilassa ja välillä Unioninkadun kellarikerroksessa. Harrastustilat olivat Pankilla Penningin ansiosta, joka oli Pankin harrastekerho, suorastaan hyvät. 

Olin alkanut pelaamaan Tennistä isäni kanssa joskus -80 luvulla. Pelasimme kesät talvet kerran viikossa Myllypuron ja Laajasalon tennishallissa. Penningillä taas oli vuoroja Merihaan palloiluhallissa ja kävin siellä muutaman kerran pelaamassa jotakuta pankkilaista vastaan Penningin vuorolla. 

Yhteen aikaan tuli ostettua useampia hiukan erilaisia mailoja. Yhden vanhan Kennexin mailan myin, vai lahjoitinko, en muista tarkkaan, isosiskon (siskopuolen) miehelle. Hänkin oli kiinnostunut siihen aikaan tenniksestä. 

Kerran mennessämme pelaamaan Laajasalon palloiluhallissa, törmäsimme sattumalta lentopallojoukkuueeseen, joka oli ollut harjoittelemassa. Minä olen melkein 190 cm pitkä, joten en kovinkaan montaa kertaa tunne itseäni lyhyeksi. Siinä, kun lentopallojoukkue käveli ohi, jokainen vöhintään kaksi metriä, niin tunsihan sitä itsensä lyhyeksi. Suorastaan tumpiksi. 

Elokuvat 

-80 luvun loppupuolella ja -90 luvulla kävin paljon myös elokuvissa eri elokuvateattereissa. Iso kangas, mahtava äänestoisto ja popcornit ovat hyvä yhdistelmä, jonka kruunaa elokuva. Silloin tällöin kävin myös pienemmissä elokuvateattereissa katsomassa vähän haasteellisempia elokuvia, kuten vaikkapa Henry Lee Lucas - sarjamurhaaja tai Colonel Chabert. 

Skotlantilainen mallasviski

Jossakin vaiheessa -80 luvulla ostin perinteisen whiskykarahvin ja whiskylasit "elämän veden" eli "uisge beathan"  oikeanlaiseen nauttimiseen. Jokunen vuosi sitten tilasin ruotsista myös ajanmukaiset whiskylasitkin. 

Kävin myös jonkin aikaa Postipankin ampumakerhon kanssa, koska Penningillä oli siellä vuoro varattuna, kerran viikossa Albertinkadun ampumaradalla. 

Tuntuu siltä, että olin Penningin ampumaseuran toiminnassa yksi harvoista lattiatason pankkitoimihenkilöistä. Kärjistetysti voi sanoa, että -80 ja -90 luvuilla pankkimaailmassa miehet olivat johtajia ja naiset toimihenkilöitä. Paitsi muutama minun kaltainen tilastotuholainen.  Albertinkadun ampumaradalla, missä kävimme ampumassa, kävikin silloin tällöin ulkomaalaisia asiakkaita tai yhteistyö kumppaneita. Kerrankin muutama (brittejä?) kovasti pällisteli Governmenttiani. 

Viikin ampumaradalla tuli käytyä niin kauan, kuin Viikin ampumarata oli yleensä olemassa. Rata kuitenkin suljettiin ja jotkut yksinkertaiset ihmiset luottivat silloin poliitikkojen lupauksiin, että korvaava rata saataisiin tilalle. Joku aluerakentaja rakensikin sitten alueen taloja täyteen ja ansaitsi varmaan ison kasan rahaa. Uutta rataa ei kuitenkaan ole saatu tilalle. Eikä varmaan saadakaan. Poliitikkojen lupauksiin ei voi yleensäkään luottaa. Santahaminan radoista olisi pitänyt, tai olisi voinut kehittää eri lajien kesken ampumakeskuksen, kuten eräs kenraali lupaili joskus kauan, kauan sitten, joululahjana harrastajille. Siitähän olisi hyötynyt sekä puolustusvoimat, että harrastajat. Niin ei kuitenkaan ole käynyt. Kun SMY menetti Viikin ampumaradan, niin ampumaurheilun merkitys romahti Helsingin seudulla. Viikin ampumaradalla pystyi ampumaan kaikilla asetyypeillä, vaikkapa 300 metrin kivääriradalla. Oi niitä aikoja. 

Snorkkeli

Myöhemmin pankin jälkeen huomasin, että uiminen on mukavaa, etenkin, kun käyttää snorkkelia. Silloin ei tarvitse huolehtia hengityksestä ja voi kroolata, kuin torpedo. Sehän hoituu snorkkelin kautta. Kesällä järvissä ja silloin tällöin Pirkkolan uimahallissa tuli käytyä.

Yhdessä vaiheessa tuli vähän myöhemmällä iällä pyöräiltyä useammankin kesän, kun ostin Itäkeskuksesta Marin hybridipyörän. Siis retkipyörän ja maastopyörän yhdistelmä. Sitä tuli vuosia käytettyä, nyt se kyllä taitaa ruostua puhki lämmittämättömässä varastokomerossamme.  

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja erityisesti sotahistoriasta ja jo varhaisteiniikäisenä lainasin kirjastosta Montgomeryn "Sodankäynti kautta aikojen"-kirjan varmaan pariin otteeseen ja luin sen kannesta kanteen. Se teki minuun valtavan vaikutuksen. Niinpä, nyt vanhemmalla iällä ostin sen omaksi vuosi pari sitten netti antikvariaatista. 

Joskus kymmenisen vuotta sitten tilasin Ancient Warfare lehden ja jonkin aikaa tuli myös Medieval Warfare lehti. Hyviä lehtiä molemmat, mutta antiikin maailma kiinnostaa jostakin syystä enemmän. Toki piti hiukan säästää rahaakin.  

 

Koska pidän elokuvista ja sarjoista niin DVD:n ja BlueRayn myötä niitä alkoi kertyä hyllyyn satoja ja satoja. Nyt, kun on suoratoistopalveluita käytössä, ei uusia DVD levyjä ole tullut hankittua. Katsottavaa kuitenkin riittää yllin kyllin.    

Jossakin vaiheessa ostin netin kautta puolen tusinaa erilaista Bumerangia ja huomasin, että bumerangin heittelyhän on varsin hauskaa puuhaa. Yksi bumerangi on eksynyt teille tietämättömille, mutta muut ovat edelleen tallessa.

Joskus olen miettinyt, onko opiskelu ollut minulle harrastus? Olen edennyt opiskelussa vuosien ja vuosikymmenien aikana ja aina on löytynyt jokin mahdollisuus etenemiseen ja itsensä kehittämiseen. Ehkä se on ollut kuitenkin enemmänkin jatkuvaa opiskelua, itsensä kehittämistä, tiedon nälkää, eikä niinkään pelkkä harrastus.  

Petteri Sortes

Matkailu avartaa

Matkailu avartaa

Vuosien kuluessa olen huomannut, että tämä sanonta todellakin pitää paikkansa. Matkailu todellakin avartaa ja laajentaa näkemystä, ainakin minulla.

Isä on syntynyt Sulkavalla, joka on ihan Savonlinnan kupeessa. Isän vanhemmat olivat kuolleet jo ennen kuin olin syntynytkään, joten en heitä päässyt koskaan tapaamaan. Pääsin sentään tapaamaan lapsuudessani isän siskoja, jotka ovat tosin nyt jo kuolleet. 

Varhaisimmat matkailu muistot ovat lapsuusajalta, kun reissasimme perheen kanssa viettämään kesää mummon, eli äidin äidin luokse Outokummun Palopäähän (sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta). Taisimme lentää muutaman kerran Caravellella Kuopioon ja sieltä taksilla Palopäähän, tai useammin junalla Kuopioon. Ne olivat niitä lapsuuden aina aurinkoisia kesäpäiviä maaseudulla. 

Kerran, kun taksi ajoi Palopäähän mummon luo, niin siellä joku tenava huusi jo, että:"Helsinkiläiset tulee!". Tiedä sitten, että oliko se noin iso asia. Toisaalta, ehkä se oli paikka, jossa ei koskaan tapahdu mitään? 

Taisin siellä leikkiä siskoni kanssa mummon naapurina olevan tilan tenavien kanssa. Olivat suurin piirtein saman ikäisiä ja sukunimi taisi olla Juvonen. Etunimiä en muista. Taisimme jopa pystyttää jonkinlaista paaluvarustusta pusikkoon, jossa oli varmasti miljoonia hyttysiä. Niitä ei siinä iässä huomannut ollenkaan. 

Mummo teki myös erinomaisia karjalanpiirakoita. Riisi ja perunapiirakoita. Ajoin sitten aikanaan mummon luo Kaaville vaimon kanssa, kun vanhempi tenava oli syntynyt. Pitihän nyt sentään lapsen lapsen lapsi esitellä hänelle. Tapasin samalla yhden äidin siskoista, jota en ollut vuosikymmeniin nähnytkään. 

-80 luvun loppupuolella tuli reissattua ensimmäinen pidempi ulkomaanmatkakin, kun reissasin perheen kanssa kahdeksi viikoksi Sri Lankaan. Suora lento Sri Lankan pääkaupunkiin Colomboon ja sieltä bussikuljetus suoraan hotellille. Kiertomatkan aikana tuli nähtyä myös Sigiriyan rauniot ja muun muassa Candyn kaupunki. Sekä toki myös Polonnaruvan budhan patsas. 

Silloin, kun reissasin New Yorkiin loppuvuodesta 1997 ja tyttöystäväni, nykyinen vaimoni, joka odotti jo ensimmäistä tenavaamme, oli myös mukana. Matka oli todella avartava ja mielenkiintoinen. Töissä, ennen matkaa, mainitsinkin, että menen New Yorkiin shoppailemaan viikonlopuksi. Niin myös tein. Lento oli helppo, eli suora Finnairin lento Helsingistä New Yorkiin ja takaisin. Kaupat olivat siellä suht kalliita, kunnes löysimme New Yorkin Manhattanin ensimmäisen Wal Martin. Yksi sikäläinen opas sanoikin, että hän oli ollut iloinen, kun kyseinen kauppaketju avasi liikkeen Manhattanille. Kerrankin jokin edullisempi kauppa siellä. Saimme sieltä paljon erilaisia tarvikkeita ja vaatteita Tenavalle, joka syntyikin helmikuussa 1998.     

Broadwaylla oli silloin paljon Les Miserables mainoksia, eli esitys perustuu Victor Hugon Kurjat kirjaan.

Tässä onkin vielä syntymättömälle tenavalle ostamani tuliainen paikan päältä. Hotelli oli mielenkiintoinen, koska siellä ei ollut 13. kerrosta ollenkaan, vaikka kerroksia oli enemmän kuin 13. Myöskään lämmintä vettä ei tullut ollenkaan, vaan vain kylmää vettä. Se oli hyvin karaisevaa. Suihkut olivat nopeita ja tehokkaita. Mikä lie putkivika siis. Myös aamiainen, joka sinänsä hotellissa USA:ssa on harvinaista, oli mielenkiintoinen, suolaisia paloja ei ollut käytännössä ollenkaan, vaan vain croissanteja ja erilaisia hilloja. Makeaa mahan täydeltä.

 

New Yorkissa on hyvin ahdasta ja autojakin pysäköidään sinne, minne niitä mahtuu, kuten kuvastakin näkyy.

Neliöt todella hyödynnetään tehokkaasti. Tullessamme New Yorkiin ja hakiessamme lentokentällä taksin Manhattanille, niin pyysimme Roger Smithiin, siis Hotelli Roger Smithiin, joka on Lexington Avenuella. Roger Smith nimisiähän voi olla New Yorkissa useampiakin. Kuten taksikuski asiasta mainitsi. Kävin myös Empire State Buildingin näköalatasanteella ihastelemassa näköalaa.

Amerikkalainen lukko vaati harjoittelua. Ei meinannut millään aueta.

Tässä on kuuluisa, en tiedä miksi, Rockefeller Centerin luistinrata.

Kesällä 1996 olimme vierailleet Kreetalla. Se on hyvin kuuma ja kuiva paikka. Poltin siellä itseni hyvin pahasti ja opin suojaamaan itseäni paremmin ja varomaan liiallista auringon ottamista. Selkä kärähti ihan hiileksi ja sitä piti hoitaa muutaman päivän. 

Tässä olen Kreetalla, ensimmäisellä yhteisellä reissullamme. Iho ei ole vielä palanut.   

Reissasimme Fort Lauderdaleen tenavan kanssa joulukuussa 1998, kunhan hän siis oli ensin syntynyt ja vierailimme samalla Orlandon Disney Worldissa. Mielenkiintoinen paikka ja tein myöhemmin, vuosien päästä, ammattikorkeakoulussa opinnäytteeni Disney yhtiöistä ja yhtiön strategisista valinnoista. Aihe oli ja on hyvin mielenkiintoinen. Disney on esimerkki yhtiöstä, joka oli jo taantumassa ja menettämässä energiansa -80 luvulla. Sitä oltiin itse asiassa pilkkomassa ja myymässä osissa sijoittajille. Pistämässä lihoiksi. Se sai kuitenkin uutta puhtia ja näkemystä seuraavalla vuosikymmenellä. Eräällä tavalla kokonaan uuden vision ja itseluottamuksen uuden johdon ja vision ansiosta.

 

.

Yksi tunnusluvuistahan on Walt Disneyllä jo pitkän aikaa ollut Mikki ja Minni pehmolelujen myynti teemapuistoissa ja sen vaihtelut. Se kertoo paljon talouden ja suhdanteiden vaihteluista ja ihmisten ja perheiden ostos tottumuksista. Ne ovat asioita, jotka muuttuvat vuosien ja vuosikymmenien saatossa.

Kävimme myös Orlandon Sea Worldissa vuonna 1998. Kuvassa näkyy miekkavalas nimeltään Shamu.

Tässä olen rannalla lukemassa lehteä.

USA:n eteläisin piste. Kuubaan sieltä on 90 mailia. Kävimme myös Key Westissä, siellähän Hemingwaykin oli asunut ja siellä on edelleen hänen talonsa, jossa oli ja on Key Westin ensimmäinen uima-allas edelleenkin. Hänen entinen talonsa on siis nyt museona. Kannattaa pistäytyä, jos siellä päin liikkuu.

Tässä olen Disney Worldissa, pitihän Akukin tavata.

Välillä pistäydyimme Kanarialla vuonna 2002.

Tenttiin lukeminenkin onnistuu, jos todella haluaa.

Kanarialta ostin isälle tuliaisiksi pullon Skotlantilaista mallasviskiä, legendaarista Tintin kapteeni Haddocin Loch Lomond viskiä. 

Lapsimäärä lisääntyi sitten kahdeksi, kun toinenkin tenava syntyi maaliskuussa 2003.  

Florida

Tässä ovat nyt molemmat tenavat Fort Lauderdalessa loppuvuonna 2005. Strollersit ovat taas käytössä.

Tenavalla on suu makeana.

Tässä tenava on Atlantin aalloissa.

Tenava ja Hessu 2005.

Matkailu todellakin avartaa ja laajentaa näkökulmaa. Vaikka olemmekin samanlaisia ihmisiä ympäri palloa, niin silti meillä on erilaisia uskomuksia, tapoja, kieliä, tottumuksia, kulttuureja, lakeja ja vaikka mitä.  

Petteri Sortes

Elämänsä kauppa

 

Elämänsä kauppa

Tavallisen ihmisen isoimmat kaupat ovat yleensä omat asuntokaupat. Itse olen tehnyt elämäni aikana kaksi asuntokauppaa.

Ensin sinkkuna ollessani ostin itselleni pienen kaksion, eli 2 huonetta ja keittokomeron 44 m2  Vantaan Korsosta. Kaupat tein perinteikkään rakennustoimisto A. Puolimatkan kanssa lokakuussa 1991.  Kaupat tehtiin vielä markka-aikana. Otin siihen Aravalainaa ja kun olin silloin vielä Postipankissa työssä niin päälle sain henkilökuntalainaa henkilökuntaeduin. Kämppä oli siis tuliterä ja sellainen, kuin uusi asunto vain voi olla. 

Muutossani tuliterään uuteen asuntooni minua auttoivat pikkusiskoni Katja ja isäni. Vanha armeijakaveri Mutasen Harri oli myös auttamassa muutossani. Kävin hänen kanssaan silloin tällöin pelaamassa tennistä, ampumaradalla (pääasiassa Viikin ampumaradan pistooliradalla) ja muun muassa Tina Turnerin, Stingin ja Billy Idolin  konserteissa. Harri Mutasella oli erikoinen tapa äänittää konserteissa, vaikka se ei tainnut sinänsä olla sallittua. Mielestäni parempia äänitteitä saa vaikkapa ostamalla laadukkaan live taltioinnin CD:llä. 

Mielenkiintoista sinänsä, en käyttänyt kertaakaan taloyhtiön saunaa sinä aikana, kun siellä asuin. En tainnut edes käydä katsomassa saunatiloja kertaakaan. En ole koskaan ollut mikään erityinen saunaihminen. 

Yhdessä vaiheessa naapurissa asuva tyyppi oli niin utelias, että katsoi asuntooni kaula pitkänä kurottaen parvekkeeltaan. Onneksi ei sentään pudonnut parvekkeeltaan alas, kun niin utelias oli ja niin kauas kurotti. 

Istuessani kerran keittiön pöydän ääressä ja katsellessani ikkunasta, kun ihmiset kiirehtivät kauppaan, tai juna asemalle, päätin, että jotain pitää tehdä. Seinät tuntuivat kaatuvan päälle. Siitä seurasikin sitten intensiivinen, noin parin vuoden ajanjakso, jolloin tapasin hyvin monia naisia. 

Monia tapasin Helsingin keskustan ravintoloissa. Yksi jopa soitti kerran työpuhelimeeni ja tarkisti, että olin puhunut totta (olin silloin töissä Postipankissa) ja hänellä oli vielä bestis mukanaan tapaamisessamme. Muistan vielä vanhan puhelinnumeroni Postipankissa, se oli 09-164 2730. Toisen kanssa kävin kävelyllä. Yhden kanssa hollantilaisten mestarien  taidenäyttelyssä Sinebrycoffin taidemuseossa, toisen kanssa parsaviikoilla hyvässä ruokaravintolassa. Olin myös kerran tapaamisessa pienessä taidegalleriassa ja kerran Seurasaaressa. Yksi pyysi tapaamista luonaan ja huoneisto muistutti kovasti elokuvastudiota, toinenkin pyysi tapaamista ja asunto olikin lyhyen kävelymatkan päässä silloisesta kodistani. Hänen lemmikkinään oli iso schäfer. Mikäs siinä, kovasti juttelimme ja vietimme iltaa. Yhdelle vein tapaamisessamme orkidean. Toisen kanssa tapaaminen oli parkkipaikalla ja sinne hän ajoi Fiatillaan, jne... 

Kaiken kaikkiaan, minä, joka olen hyvin introvertti ihminen, jouduin puhumaan enemmän, kuin aikaisemmassa elämässäni yhteensä. Oi niitä aikoja. 

Ajat kuitenkin muuttuvat ja elämäkin kolkuttaa eteenpäin. Tapasin aikanaan vaimoni ja muutimme yhteen. Asuntoni oli itse asiassa pari vuotta vuokralla ja minulla oli pari vuokralaistakin. Olin siis hetken aikaa vuokraisäntä. Voisi sanoa, että minulla oli silloin sijoitusasunto tuottamassa! Helmikuussa 1998 syntyi ensimmäinen kahdesta tenavasta. Aloimme elää lapsiperheen arkea. 

Vaimon, eli silloisen tyttöystäväni, kanssa päätettiin sitten perustaa perhe ja hankkia uusi, isompi oma perheasunto. Rahaahan sitä varten piti kerätä, joten laitoin oman kaksioni myyntiin.  En ole itse myynyt asuntoja, joten käännyin asiantuntijan puoleen asiassa, eli Huoneistovisio Oy LKV sai sitten myydä vanhan Korson asuntoni.

Olin silloin Teollisuusvakuutuksessa töissä ja töihinhän välittäjä sitten myöhemmin soitteli ja pyysi tapaamista. Parkkipaikalla tavattiin ja hän tokaisi, että vakuutusmiehiäkö sitä ollaan? En nyt sentään, olin silloin Teollisuusvakuutuksessa muutaman kuukauden keikalla yhden toimialapalvelun kautta. Hyväksyin lopulta ostajan kolmannen tarjouksen Korson asunnostani. Ostaja nähtävästi todella halusi vanhan Korson asuntoni.

Kauppakirjat tehtiin Leonia Pankin Unioninkadun konttorissa ja maksoin loput lainastani pois samalla. Tämä oli syyskuussa vuonna 1999. Postipankki oli siihen aikaan muuttunut Leonia Pankki Oyj:ksi.

Toinen asunto, jonka olen elämäni aikana ostanut, on tämä nykyinen asuntoni. Vaimokin myi silloisen asuntonsa pois ja kasasimme rahamme yhteen ja hankimme perheasunnon perinteikkäältä Pakilalaiselta rakennusliikkeeltä, eli Henry Kataja Oy:ltä.  Tämä tapahtui vielä markka-aikaan ja asunnon hinta oli hitusen yli miljoona (1.000.000,00) markkaa. 

Saatuamme omarahoituksen kasaan kilpailutimme sitten kaikki pankit ja hankimme lainan lopulta Handelsbankenista. Ai sitä onnen tunnetta, kun se sitten kymmenen vuoden päästä tuli loppuun maksetuksi. Viimeinen erä oli jopa mukava maksaa.

Kyseessä oli rivintalonpääty Pakilassa. Viiden huoneiston taloyhtiö, josta ostimme tien puoleisen päädyn, 90 m2, 4 huonetta ja keittiö. Perinteinen perheasunto. Rivitaloa ei vielä ollut rakennettu, joten joutui hiukan odottelemaan, että se ensin rakennettaisiin.

Samassa yhteydessä, kun perhettä perustimme, piti miettiä myös nimiasia. Minä olin ollut siihen asti Loikkanen, vaimo taas taas Viljanen ja Loikkanen-Viljanen, tai Viljanen-Loikkanen oli turhan pitkä ja tylsä nimi. Joten päätimme ottaa yhteisen ja uuden nimen Sortes käyttöön. Oli ollut kuulemma jossain Lahden seudulla käytössä jossain menneisyyden hämärässä. Sortes... Sortimentti? Ei nyt sentään sortinsakki. Mene ja tiedä, en ole nimien asiantuntija, enkä edes sukututkija. Eipä siitä sen enempää, laitoimme paperit etenemään ja vaihdoimme virallisesti sukunimeä ja aloitimme uuden elämän uudella sukunimellä.  

Jouduimme uutta asuntoamme hiukan odottelemaankin, koska asunnon rakentaminen viivästyi noin vuoden verran, koska Henry Katajalla ja kaupungilla oli jotain kiistaa kaavoituksen kanssa.

Uutta kotiamme on sitten vihdoin alettu rakentaa.

Rakentaminen on tässä edistynyt jo hiukan pidemmälle. Kuvassa oleva kallio jouduttiin räjäyttämään pois ja maa tasoittamaan.

Näin se rakentaminen vain edistyi.

Tontilla ollut kallio on jouduttu räjäyttämään pois, nyt se sitten näkyy kivimurskeena. Joku naapuri mainitsikin, että tontilla oli ollut kesäisin hieno mansikkapaikka.

Sokkeli on juuri valettu.

Tenava on tässä tulevassa asunnossamme. 

Tässä näkyy takapiha.

Rakentaminen edistyy. Hyvinhän se tuli suunniteltuakin, kun vaimo joutui miettimään Henry Katajalla jopa laattojen saumoissa olevan massan värin. Siinä ohessa tietysti myös laatat. Laittoivat itse asiassa väärän muovimaton keittiöön, joten joutuivat asentamaan vielä toisen entisen päälle. Nyt on sitten kaksikerroksinen matto keittössä. Sattuuhan sitä.    

Nyt näkee jo viiden huoneiston rivitalon hallimaisuuden, kun väliseinät eivät ole vielä pystyssä. Ilman väliseiniä siinä olisikin varsinainen lukaali

Tässä tenava on parhaan ystävänsä kanssa leikkimässä heinäkuun helteessä.

Täällä asuimme vuoden verran evakossa, kun asuntomme rakentaminen viivästyi kaavoitusongelmien takia.

Tässä asunto on jo loppusuoralla, vaikka rakennettavaa vielä riittää.

Kyllähän se sitten lopulta valmistui ja pääsimme muuttamaan sisään joulukuussa 2000. Tässä tenava harjoittelee hiihtoa takapihallamme. Suurin osa huonekaluistamme ja tavaroistamme olivat yli vuoden verran varastoituna Oma Varastossa.  

Nyt sitten täällä on asuttu jo 22 vuotta. Pitkä aika elämästä ja molemmat tenavat ovat jo aikuisia. Aika rientää ja elämän kiertokulku etenee. Mitenkäs se Tuomari Nurmio lauloikaan, että ”Kohdusta hautaan Ui uuttera lautta tuhannen kapakan kautta.”. Vaikka en kapakoissa käykään, tylsä kun olen, niin mielestäni oivalliset sanat.

Petteri Sortes

Tuomari Nurmio: Valo yössä (youtube.com)