Elämänsä kauppa

 

Elämänsä kauppa

Tavallisen ihmisen isoimmat kaupat ovat yleensä omat asuntokaupat. Itse olen tehnyt elämäni aikana kaksi asuntokauppaa.

Ensin sinkkuna ollessani ostin itselleni pienen kaksion, eli 2 huonetta ja keittokomeron 44 m2  Vantaan Korsosta. Kaupat tein perinteikkään rakennustoimisto A. Puolimatkan kanssa lokakuussa 1991.  Kaupat tehtiin vielä markka-aikana. Otin siihen Aravalainaa ja kun olin silloin vielä Postipankissa työssä niin päälle sain henkilökuntalainaa henkilökuntaeduin. Kämppä oli siis tuliterä ja sellainen, kuin uusi asunto vain voi olla. 

Muutossani tuliterään uuteen asuntooni minua auttoivat pikkusiskoni Katja ja isäni. Vanha armeijakaveri Mutasen Harri oli myös auttamassa muutossani. Kävin hänen kanssaan silloin tällöin pelaamassa tennistä, ampumaradalla (pääasiassa Viikin ampumaradan pistooliradalla) ja muun muassa Tina Turnerin, Stingin ja Billy Idolin  konserteissa. Harri Mutasella oli erikoinen tapa äänittää konserteissa, vaikka se ei tainnut sinänsä olla sallittua. Mielestäni parempia äänitteitä saa vaikkapa ostamalla laadukkaan live taltioinnin CD:llä. 

Mielenkiintoista sinänsä, en käyttänyt kertaakaan taloyhtiön saunaa sinä aikana, kun siellä asuin. En tainnut edes käydä katsomassa saunatiloja kertaakaan. En ole koskaan ollut mikään erityinen saunaihminen. 

Yhdessä vaiheessa naapurissa asuva tyyppi oli niin utelias, että katsoi asuntooni kaula pitkänä kurottaen parvekkeeltaan. Onneksi ei sentään pudonnut parvekkeeltaan alas, kun niin utelias oli ja niin kauas kurotti. 

Istuessani kerran keittiön pöydän ääressä ja katsellessani ikkunasta, kun ihmiset kiirehtivät kauppaan, tai juna asemalle, päätin, että jotain pitää tehdä. Seinät tuntuivat kaatuvan päälle. Siitä seurasikin sitten intensiivinen, noin parin vuoden ajanjakso, jolloin tapasin hyvin monia naisia. 

Monia tapasin Helsingin keskustan ravintoloissa. Yksi jopa soitti kerran työpuhelimeeni ja tarkisti, että olin puhunut totta (olin silloin töissä Postipankissa) ja hänellä oli vielä bestis mukanaan tapaamisessamme. Muistan vielä vanhan puhelinnumeroni Postipankissa, se oli 09-164 2730. Toisen kanssa kävin kävelyllä. Yhden kanssa hollantilaisten mestarien  taidenäyttelyssä Sinebrycoffin taidemuseossa, toisen kanssa parsaviikoilla hyvässä ruokaravintolassa. Olin myös kerran tapaamisessa pienessä taidegalleriassa ja kerran Seurasaaressa. Yksi pyysi tapaamista luonaan ja huoneisto muistutti kovasti elokuvastudiota, toinenkin pyysi tapaamista ja asunto olikin lyhyen kävelymatkan päässä silloisesta kodistani. Hänen lemmikkinään oli iso schäfer. Mikäs siinä, kovasti juttelimme ja vietimme iltaa. Yhdelle vein tapaamisessamme orkidean. Toisen kanssa tapaaminen oli parkkipaikalla ja sinne hän ajoi Fiatillaan, jne... 

Kaiken kaikkiaan, minä, joka olen hyvin introvertti ihminen, jouduin puhumaan enemmän, kuin aikaisemmassa elämässäni yhteensä. Oi niitä aikoja. 

Ajat kuitenkin muuttuvat ja elämäkin kolkuttaa eteenpäin. Tapasin aikanaan vaimoni ja muutimme yhteen. Asuntoni oli itse asiassa pari vuotta vuokralla ja minulla oli pari vuokralaistakin. Olin siis hetken aikaa vuokraisäntä. Voisi sanoa, että minulla oli silloin sijoitusasunto tuottamassa! Helmikuussa 1998 syntyi ensimmäinen kahdesta tenavasta. Aloimme elää lapsiperheen arkea. 

Vaimon, eli silloisen tyttöystäväni, kanssa päätettiin sitten perustaa perhe ja hankkia uusi, isompi oma perheasunto. Rahaahan sitä varten piti kerätä, joten laitoin oman kaksioni myyntiin.  En ole itse myynyt asuntoja, joten käännyin asiantuntijan puoleen asiassa, eli Huoneistovisio Oy LKV sai sitten myydä vanhan Korson asuntoni.

Olin silloin Teollisuusvakuutuksessa töissä ja töihinhän välittäjä sitten myöhemmin soitteli ja pyysi tapaamista. Parkkipaikalla tavattiin ja hän tokaisi, että vakuutusmiehiäkö sitä ollaan? En nyt sentään, olin silloin Teollisuusvakuutuksessa muutaman kuukauden keikalla yhden toimialapalvelun kautta. Hyväksyin lopulta ostajan kolmannen tarjouksen Korson asunnostani. Ostaja nähtävästi todella halusi vanhan Korson asuntoni.

Kauppakirjat tehtiin Leonia Pankin Unioninkadun konttorissa ja maksoin loput lainastani pois samalla. Tämä oli syyskuussa vuonna 1999. Postipankki oli siihen aikaan muuttunut Leonia Pankki Oyj:ksi.

Toinen asunto, jonka olen elämäni aikana ostanut, on tämä nykyinen asuntoni. Vaimokin myi silloisen asuntonsa pois ja kasasimme rahamme yhteen ja hankimme perheasunnon perinteikkäältä Pakilalaiselta rakennusliikkeeltä, eli Henry Kataja Oy:ltä.  Tämä tapahtui vielä markka-aikaan ja asunnon hinta oli hitusen yli miljoona (1.000.000,00) markkaa. 

Saatuamme omarahoituksen kasaan kilpailutimme sitten kaikki pankit ja hankimme lainan lopulta Handelsbankenista. Ai sitä onnen tunnetta, kun se sitten kymmenen vuoden päästä tuli loppuun maksetuksi. Viimeinen erä oli jopa mukava maksaa.

Kyseessä oli rivintalonpääty Pakilassa. Viiden huoneiston taloyhtiö, josta ostimme tien puoleisen päädyn, 90 m2, 4 huonetta ja keittiö. Perinteinen perheasunto. Rivitaloa ei vielä ollut rakennettu, joten joutui hiukan odottelemaan, että se ensin rakennettaisiin.

Samassa yhteydessä, kun perhettä perustimme, piti miettiä myös nimiasia. Minä olin ollut siihen asti Loikkanen, vaimo taas taas Viljanen ja Loikkanen-Viljanen, tai Viljanen-Loikkanen oli turhan pitkä ja tylsä nimi. Joten päätimme ottaa yhteisen ja uuden nimen Sortes käyttöön. Oli ollut kuulemma jossain Lahden seudulla käytössä jossain menneisyyden hämärässä. Sortes... Sortimentti? Ei nyt sentään sortinsakki. Mene ja tiedä, en ole nimien asiantuntija, enkä edes sukututkija. Eipä siitä sen enempää, laitoimme paperit etenemään ja vaihdoimme virallisesti sukunimeä ja aloitimme uuden elämän uudella sukunimellä.  

Jouduimme uutta asuntoamme hiukan odottelemaankin, koska asunnon rakentaminen viivästyi noin vuoden verran, koska Henry Katajalla ja kaupungilla oli jotain kiistaa kaavoituksen kanssa.

Uutta kotiamme on sitten vihdoin alettu rakentaa.

Rakentaminen on tässä edistynyt jo hiukan pidemmälle. Kuvassa oleva kallio jouduttiin räjäyttämään pois ja maa tasoittamaan.

Näin se rakentaminen vain edistyi.

Tontilla ollut kallio on jouduttu räjäyttämään pois, nyt se sitten näkyy kivimurskeena. Joku naapuri mainitsikin, että tontilla oli ollut kesäisin hieno mansikkapaikka.

Sokkeli on juuri valettu.

Tenava on tässä tulevassa asunnossamme. 

Tässä näkyy takapiha.

Rakentaminen edistyy. Hyvinhän se tuli suunniteltuakin, kun vaimo joutui miettimään Henry Katajalla jopa laattojen saumoissa olevan massan värin. Siinä ohessa tietysti myös laatat. Laittoivat itse asiassa väärän muovimaton keittiöön, joten joutuivat asentamaan vielä toisen entisen päälle. Nyt on sitten kaksikerroksinen matto keittössä. Sattuuhan sitä.    

Nyt näkee jo viiden huoneiston rivitalon hallimaisuuden, kun väliseinät eivät ole vielä pystyssä. Ilman väliseiniä siinä olisikin varsinainen lukaali

Tässä tenava on parhaan ystävänsä kanssa leikkimässä heinäkuun helteessä.

Täällä asuimme vuoden verran evakossa, kun asuntomme rakentaminen viivästyi kaavoitusongelmien takia.

Tässä asunto on jo loppusuoralla, vaikka rakennettavaa vielä riittää.

Kyllähän se sitten lopulta valmistui ja pääsimme muuttamaan sisään joulukuussa 2000. Tässä tenava harjoittelee hiihtoa takapihallamme. Suurin osa huonekaluistamme ja tavaroistamme olivat yli vuoden verran varastoituna Oma Varastossa.  

Nyt sitten täällä on asuttu jo 22 vuotta. Pitkä aika elämästä ja molemmat tenavat ovat jo aikuisia. Aika rientää ja elämän kiertokulku etenee. Mitenkäs se Tuomari Nurmio lauloikaan, että ”Kohdusta hautaan Ui uuttera lautta tuhannen kapakan kautta.”. Vaikka en kapakoissa käykään, tylsä kun olen, niin mielestäni oivalliset sanat.

Petteri Sortes

Tuomari Nurmio: Valo yössä (youtube.com)