Suomi Natossa
Nato-jäsenyys muuttaa Suomessa monia asioita hyvin
syvällisellä tavalla. Lähtökohtaisesti Suomi on liittyessään Natoon tehnyt jo
selkeän päätöksen liittyä läntiseen sotilaalliseen koalitioon, joka on hyvin
USA vetoinen. Kaikessa mahdollisessa sotilaallisessa vastakkainasettelussa johon
Nato voi joutua turvataan pitkälti USA:n sotilaalliseen voimaan ja sen ennalta
ehkäisevään ydinase sateenvarjoon. Lisäksi Suomi on kehittänyt kahdenkeskisiä suhteita
Naton keskeisiin vaikuttajavaltioihin. USA:n ja Britanniaan. Perinteisesti
Suomi on myös turvautunut Ruotsiin, ja yhteistyö onkin syventynyt sen kanssa viime
vuosina. Suomi tukeekin aktiivisesti Ruotsin Nato jäsenyyden hyväksymistä, sen
minkä pystyy.
USA ja Nato
USA:lla on omat globaalit etunsa ajettavana ja Natolla taas
on kollektiivina omat suunnitelmansa Suomen paikasta Natossa ja osana sen
puolustusta. Joten Suomi ei enää ole yksin päättämässä ja ottamassa vastuuta
omasta puolustuksestaan ja etenkään sen suunnittelusta. Tämä taas vaikuttaa
ajan kanssa harjoitteluun, joukkojen sijoitteluun ja myös kalustohankintoihin.
Uhat
Turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa eivät määritä pelkästään
sotilaalliset uhat, vaan myös paljon laajemmat globaalit uhat ja strateginen
vastakkainasettelu. Kuten USA vastaan Kiina ja Venäjä. Tai Intia ja Brasilia.
Etenkin USA:n näkökulmasta ja kun ajatellaan Natoa myös USA:n työkaluna
globaalissa kilpailussa. Miten suhteuttaa siihen Suomen kansallinen etu? Onko
vastakkainasettelu Kiinan kanssa edes Suomen strateginen etu, vai haitta? Jos Suomi
päättäisi itse, niin se ajattelisi vain pelotetta, joka olisi vain Venäjää
vastaan. Eli se klassinen: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Uhat eivät kuitenkaan ole
pelkästään sotilaallisia, vaan siellä on myös ilmaston muutos ja siitä johtuva
pakolaisuus tai siirtolaisuus, elinolosuhteiden huonontuminen, nälkä, meren
pinnan nousu, taloudellinen kilpailu jne. Kaikki nämä muutokset, katastrofit ja
dynamiikka vaikuttavat turvallisuuteen (miten turvallisuutta hyödynnetään) ja
miten turvallisuus koetaan eri maissa.
Nyt siis pitää miettiä, millä tavalla Suomen etuja ajetaan
Natossa ja mitä ne edut ylipäätänsä ovat. Luonnollisesti osana liittokuntaa,
eli 31 maan järjestössä yhtenä sen jäsenenä. Jokaisella liittokunnan jäsenellä
on omat alueelliset ja globaalit uhkansa ja pelkonsa, joihin ne valmistautuvat.
Eivätkä ne ole samanlaisia. Joillakin se on rajanaapuri Venäjä, joillakin Venäjän
pohjoinen laivasto, joillekin Välimeren ylitystä odottavat siirtolaiset
pohjoisessa Afrikassa, joillekin separatistiset liikkeet kuten Espanjassa Katalonia
ja Turkissa Kurdit.
Autoritaarinen kehitys
Jotkut maat ovat itse ajautuneet kohti autoritaarista
hallintoa kuten Unkari, Turkki ja vaikkapa Puola. Vallan vaihto vaalien kautta
ei ole niissä enää demokraattisessa kierrossa, tai sitä on tietoisesti
hankaloitettu. Kysymys tietysti kuuluu, voiko tällaisia maita olla järjestön
jäsenenä ja onko niillä korruptoiva vaikutus järjestön sisällä? Kantaahan olisi
hyvä ottaa, koska hiljaa olemalla ei ainakaan saa ääntänsä kuuluviin.
Kleptokratioiden ja autoritaaristen maiden tukeminen
Valitettavasti on ollut niin, että länsimaiset instituutiot ovat tukeneet autoritaaristen valtioiden johtajien toimintaa näiden varastaessa omalta kansaltaan. Kun ajatellaan vaikkapa Venäjää, niin länsimaiden omat pankit ja konsultit ovat olleet mukana luomassa ja edistämässä vallan epätervettä keskittymää Putinin Venäjälle.
Ison-Britannian sisäministeriö lopetti niin kutsuttujen kultaisten viisumien myöntämisen vain vajaa viikko ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Näistä viisumeista eivät hyötyneet pelkästään rikkaat Venäläiset oligarkit, vaan myös muut kleptokraatit ja diktaattorit ympäri maapalloa. Britanniassa houkuttelevaa on ollut muun muassa vahva omaisuudensuoja.
Kleptokratiallahan tarkoitetaan institutionalisoitunutta varastamista. Kleptokratiassa eliitit ryöväävät julkisia varoja ja julkista omaisuutta omaksi hyödykseen. Palveluitaan heille tarjoavat länsimaiset asiantuntijat, joita ovat pankkiirit, asianajajat ja konsultit, jotka hoitavat laillista ja laitonta rahoitusta. Samalla nämä hyödyttävät järjestäytynyttä rikollisuutta. Varastetuilla varoilla hankitaan kiinteistöjä, arvoautoja, taidetta tai kultaa. Vaikkapa kiinteistöjä Lontoosta. Tai korruptoidaan lakeja säätäviä elimiä vielä demokraattisissa länsimaissa.
Pääministeri vs presidentti
Pääministerihän vastaa EU politiikasta ja presidentti taas ulko-
ja turvallisuuspolitiikasta yhdessä valtioneuvoston kanssa. Tai niin ainakin
lukee perustuslaissa. Olisiko tätä rajausta hyvä tarkistaa? Maailma on nyt muuttunut,
kun Suomi on liittynyt Natoon. Monissa maissa presidentti on hyvin
seremoniallinen valta ja joissakin toisissa taas presidentillä on enemmän
valtaa. Valinnan paikka. Ei pidä unohtaa sitäkään, että presidentinvaalit
lähestyvät, eikä Niinistö ole niissä ehdokkaana. Minkälainen tulee olemaan seuraavan
presidentin linja? Sinänsä Naton päivittäisistä rutiineista vastaavat mielellään
ulko- ja puolustushallinnon virkakoneistot, mutta isoissa linjoissa tarvitaan aina
poliittista ohjausta. Jokin visio, johon suuntaan Suomea osana isoa
instituutiota ohjataan.
Petteri Sortes
