Suurvaltojen kilpailu

 

 

Suurvaltojen kilpailu

 

Alueellinen hallinta ja vaikutusvalta ovat yhä keskeisiä suurvaltakilpailun muotoja, mutta kilpailu kriittisten globaalien virtojen hallinnasta, johtavista teknologisista kyvykkyyksistä ja kansainvälisten normien määrittelystä ovat yhä tärkeämpiä suurvaltakilpailun kenttiä.

 

Kun länsimaiset suurvallat ovat menettäneet vaikutusvaltaansa kansainvälisissä instituutioissa ja rakenteissa, niin niillä on joskus ollut tapana vetäytyä niistä. Eli menettää lopunkin vaikutusvaltansa.

 

Excel-talouden luomat pitkät ja monisyiset, mutta edulliset, globaalit tuotantoketjut ovat osoittautuneet hyvin haavoittuviksi. Etenkin nyt, kun johtavat suurvallat blokkiuttavat maailmaa itse johtamiinsa blokkeihin. Pitää myös muistaa, että suurvallat ovat aina pohjimmiltaan itsekkäitä, joten ne ajavat lähinnä omaa etuaan. Monilla alueellisilla suurvalloilla ei kuitenkaan ole halua valita vain yhtä blokkia, kuten vaikkapa Saudi-Arabia, vaan niillä on halu hyödyntää molempia blokkeja.   

 

Nyt, kun vaikkapa Yhdysvallat haluaa lyhentää strategisesti tärkeissä tuotteissa tuotanto ketjuja, eli maantieteellisesti sijaitsemaan Yhdysvalloissa, niin sehän nostaa tuotantokustannuksia, kun enää ei valitakaan edullisinta vaihtoehtoa. Toisaalta, kuten on jo kuultu, voi esimerkiksi Kiina rajoittaa strategisesti tärkeiden raaka-aineiden viennin vain tärkeille liittolaisilleen, tai varata ne vain omaan käyttöönsä.     

 

Vahvimpien suurvaltojen, eli Yhdysvaltojen ja Kiinan edut ovat usein ristiriidassa, eikä kumpikaan näistä valloista kykene toimimaan globaalina supervaltana tai maailman poliisina. Varsin usein maiden sisäpolitiikka ohjaa valtioiden ulkopoliittisia päätöksiä, mikä osaltaan rajoittaa niiden kansainvälistä roolia. Olemme siis siirtyneet moninapaiseen maailmaan. 

 

Tämä on tullut esille erityisesti Trumpin presidenttikauden aikana, kun USA peräytyi ja vetäytyi kuoreensa. Vaikutuksia oli YK:ssa, Natossa, lähi-idässä, Syyriassa, Koreassa jne. Yhdysvaltojen vaikutusvalta vähentyi ja Venäjän ja Kiinan kasvoi. Nato natisi liitoksissaan.  

 

Globaalihallinnan rakenteiden heikentyminen vahvistaa alueellisten suurvaltojen, kuten vaikkapa Intian, Venäjän, Israelin ja Turkin suhteellista valtaa. Vallan alueellistuminen lisää kansainvälisen järjestelmän ennakoimattomuutta ja epävakautta.

 

Alueelliset suurvallat voivat nyt käyttää voimaansa, myös sotilaallista, vaikkapa pienempiä rajanaapureitaan vastaan. Globaalit suurvallat eivät ole välttämättä enää toppuuttelemassa niitä. Etenkin, jos niillä on ydinaseita käytössään. Esimerkiksi Suomen liittyminen Natoon lisäsi Suomen turvallisuutta, koska liittoutuminen lisää sitä. Samalla saimme ydinasesateenvarjon suojaksemme, eikä Venäjä voi enää halutessaan painostaa niillä.

 

Sodat ja konfliktit ovat siis lisääntyneet ja demokratian eteneminen on pysähtynyt. Ihmisoikeuksista puhumattakaan, jotka ottavat takapakkia jopa euroopassa, kuten Unkarissa, Turkissa ja Puolassa. Liberaalit kansainväliset normit, sekä demokratia ovat myös alkaneet heikentyä.

 

Mitä eurooppa voisi tehdä?

EU on ollut euroopalle todella hyödyllinen. Se on vain laajentunut liikaa ja ottanut jäsenekseen liian monta entisen itä-blokin maata, joissa on kehittynyt liian voimakas autoritaarinen linja. Kuten vaikkapa Orbanin Unkari. 

Natoa pitäisi myös kehittää enemmän euroopan ehdoilla ja itsenäisemmäksi. Niin, että se pystyisi hoitamaan euroopan puolustuksen, vaikkapa ilman Yhdysvaltojen apua. Pitää nimittäin muistaa, että Yhdysvalloissa on myös kasvavaa tyytymättömyyttä eurooppaa kohtaan. Ajattelu "Yhdysvallat ensin", eli Yhdysvallat ei välttämättä tulisi euroopan avuksi, vaikka viides artikla mitä sanoisi. Trumpismi ei ole euroopalle hyvä vaihtoehto. Lisäksi Natokaan ei ole mitenkään yhtenäinen, kuten vaikkapa Turkin ja Unkarin käytös osoittaa. Sillä vain on Yhdysvaltain ydinasepelote käytössään. Tosin Iso-Britannia ja Ranskakin ovat ydinasevaltioita.     

Petteri Sortes