Joukkomurha

 

JOUKKOMURHA 

 

 Qui tacet, consentire videtur. 

(Se, joka vaikenee, näyttää suostuvan) 

Saksan Lounais-Afrikan armeijan komentaja kenraali von Trotha kirjeessään valtakunnankansleri von Buloville vuonna 1905.  

 

Joukkomurha tai joukkosurma on tapahtuma, jossa useita ihmisiä murhataan yleensä samaan aikaan tai hyvin lyhyen ajan sisällä. Joukkomurhan saattaa toteuttaa yksi ihminen, joukko, ryhmä, järjestö tai yhteisö. Joukkomurhaksi saatetaan määritellä myös tuhopoltto tai murhapoltto. Joukkomurha saattaa olla myös terroristinen teko. Joukkomurha on kuitenkin eri asia, kuin sarjamurha. Joukkomurhaajilla ei myöskään useimmiten ole tekojensa taustalla seksuaalisia motiiveja.  

 

Maailma on vaarallinen paikka. Vaarallinenhan se on toki ollut aina, mutta moderni teknologia, globalisoitunut maailmantalous, helpot tietoliikenneyhteydet ja voimakas muuttoliike levittävät kriisien vaikutukset maailmankolkasta toiseen nykyään erittäin nopeasti. Entisten kyläyhteisöjen tapaan kaikilla on edelleen klaaninsa ja heimonsa ja kullakin omat alueensa. Myös uskonnot kilpailevat keskenään, kuten ne ovat aina tehneet.   

 

Konflikti voi muuttua vaikkapa kansanmurhaksi vahvojen ryhmien ajatellessa, että tehokkain keino saada haluamansa on tuhota ne, jotka ovat tavoitteen esteenä. Kun motiivina on kosto, ristiriidasta voi kehkeytyä vähintään yhtä tuhoisa. Pahimmanlaatuiseksi teurastukseksi tilanne voi kehittyä, kun vihollisryhmän eloon jääminen aiheuttaa suurta pelkoa ja koetaan uhaksi oman ryhmän jatkuvuudelle. Vaikeasti käsiteltävin syy vaikkapa kansanmurhalle on tilanne, jossa kilpailevat ryhmät - etniset, uskonnolliset, ideologiset tai yhteiskuntaluokkiin sitoutuneet – tuntevat toisten, vihollisten, pelkän läsnäolon saastuttavan ympäristön niin pahoin, että normaali elämä ei ole mahdollista niin kauan kuin nämä toiset ovat hengissä.  

 

On myös selvää, että eri yksilöillä on erilaisia psykologisia taipumuksia, joiden vuoksi he ovat enemmän tai vähemmän väkivaltaisia, yhtä lailla, kuin enemmän tai vähemmän sovinnollisia. Sama pätee myös eri etnisiin, uskonnollisiin tai luokkaperusteisiin ryhmiin ja yhteisöihin. Niin ikään eri valtioilla ja kansakunnilla on erilainen alttius olla enemmän tai vähemmän aggressiivisia. Samoin pitää paikkansa, että muuttuvat olosuhteet voivat tehdä väkivaltaan taipuvaisista yksilöistä, ryhmistä ja yhteisöistä rauhallisempia ja päinvastoin. Näin on ollut aina ja näin on edelleen.  

 

Joukkomurha ei ole irrationaalista, eikä missään mielessä “mielipuolista”. Ihmisillä on taipumus ajatella ulkopuolisista kilpailevista ryhmistä kärjistetysti eli stereotyyppisesti ja tämä johtaa siihen, että kokonaiset vihollisina pidettyjen ihmisten yhteisöt helposti demonisoidaan. Tunteet – viha, häpeä, pelko, kauna – altistavat ihmiset väkivaltaiselle käytökselle, kun he tuntevat itsensä uhatuiksi. Samalla joukkomurha uhkaa sitä ryhmää, joka on toisen ryhmän pahin este tai uhka.  

 

Esimerkkeinä vaikkapa armenialaisten teurastus vuonna 1915, Stalinin puhdistukset 1930-luvulla, natsien holokausti toisessa maailmansodassa, Kambodzan väestön neljänneksen tuhoaminen 1970-luvulla, Ruandan kansanmurha vuonna 1994, joukkomurhat Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla, Darfurin kansanmurha, Gazan tilanne.   

 

 

Petteri Sortes