Kuulumisia
Ollessani kesäkuussa lomamatkalla Turkissa tuli kännykkääni tekstiviesti, jossa kysyttiin, että haluaisinko käräjäoikeuden lautamieheksi? Mikäs siinä, sopihan se. En ole koskaan ollut lautamiehenä, joten tulisipa siitäkin asiasta nyt kokemusta.
Siitä meni sitten muutama kuukausi ja syyskuussa tulikin viesti kaupunginvaltuuston 27.8.2025 tekemästä päätöksestä uusista lautamiehistä. 220 uutta lautamiestä Helsingin käräjäoikeuteen, joista yhtenä olen sitten minäkin. En ole juurikaan joutunut tekemisiin Helsingin käräjäoikeuden kanssa, joten uusia kokemuksia tulee kyllä aikanaan vastaan.
Hiljattain tuli toinenkin uusi asia eteen. SDP:ltä tuli viesti, että Helsingin piirihallitus on tehnyt päätöksen SDP Helsingin työryhmien kokoonpanosta. Minut on valittu mukaan kaupungin kokonaisvaltaisen kehittämisen työryhmään. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin kansanedusta ja entinen europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri.
Tänä vuonna on tullut käytyä UPI:n seminaareissa kolme kertaa Pikkuparlamentissa. Erittäin mielenkiintoisia tilaisuuksia. Niistä löytyy videoinnit UPI:n Youtubesta. Minäkin vilahdan niissä ikuisena takapenkkiläisenä.
SDP:n sääntömääräinen syyspiirikokouskin on edessä marraskuun loppupuolella Paasitornissa. Joten sinnekin pitänee mennä.
Petteri Sortes
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti