Autoritarismi, USA ja Eurooppa

 Autoritarismi, USA ja Eurooppa  

 

Autoritarismi on hallintotapa, joka perustuu auktoriteetin, eli despootin valtaan. Siinä hallitsee yksittäinen johtaja tai vallassa voi olla myös eliittiryhmä, jonka kesken on jatkuvaa kilpailua vallasta. Siihen kuuluu myös rajoitettu poliittinen moniarvoisuus, keskitetty poliittinen hallinto, suvaitsemattomuus oppositiota kohtaan, olemattomat tai vilpilliset vaalit, sekä ihmisoikeusrikkomukset. 

 

Autoritarismi samastetaan yleisesti fasismiin. Autoritarismi on monelta osin epädemokraattista, mutta joidenkin maiden hallinnossa on sekä demokratian, että autoritaarisia piirteitä.   

 

Se tarkoittaa demokratian heikentymistä ja siirtymistä kohti keskitettyä valtaa. Siinä rajoitetaan kansalaisvapauksia, oppositiota ja median vapautta.  

 

Juan Lintz on määritellyt autoritaarisuuden 1964 seuraavasti:  

- Rajoitettu poliittinen moniarvoisuus toteutetaan rajoittamalla  lainsäädäntöä, poliittisia puolueita ja eturyhmiä. 

- Poliittinen legitiimiys perustuu tunteisiin vetoamiseen ja järjestelmän  tunnistaminen välttämättömäksi pahaksi torjumaan “helposti  tunnistettavia yhteiskunnallisia ongelmia, kuten alikehittyneisyyttä ja  kapinallisuutta”. 

- Poliittisen aktiivisuuden minimointi ja hallinnon toimien vastaisen  toiminnan tukahduttaminen.   

- Epäselvästi määritelty toimeenpanovalta, joka on usein epämääräinen ja  muuttuva, mikä lisää toimeenpanovallan valtaa.  

 

Autoritaarinen hallinto nojaa neljään kontrollikeinoon: armeijaan, pakottamiseen, tukijoiden palkitsemiseen sekä mediaan. Valtion lainsäädäntö on epämääräistä ja ristiriitaista. Oikeuslaitos on epäitsenäinen, aliresursoitu, epäammattimainen ja tehoton. Yksilönoikeuksia ja yksilönvapautta ei suojella. Yksityisiltä organisaatioilta vaaditaan lisenssit. Heikossa asemassa olevia vähemmistöjä, naisia, ulkomaalaisia ja vankeja kohdellaan huonosti. Talous on taantunut ja omistusoikeuksia ei pystytä suojelemaan ja hallitsijakin ottaa oman osuutensa valtionkassasta. Korruptio on yleistä. Mediaa rajoitetaan ja kontrolloidaan. Julkaista ei saa muuta, kuin virallisesti hyväksyttyjä mielipiteitä.     

 

Tällaisen hallinnon vallassa pysyminen riippuu sen suorituskyvystä. Miten se pystyy tuottamaan taloudellista kasvua kansalaisilleen. Jotkin maat ovat myös demokratian ja autoritarismin sekamuotoja. Niissä instituutit, prosessit, lait ja politiikat on kuitenkin manipuloitu niin, että hallitsijat ja eliitti säilyttävät valtansa. Näissä järjestetään myös vaaleja, mutta vaalit eivät ole reiluja ja vapaita.  

 

Yhdysvallat 

 

Kuten Martti Koskenniemi kirjoittaa, hänen mukaansa Yhdysvalloissa on meneillään amerikkalaisen imperiumin luhistuminen ja tuho. Hän ennustaa, että Trumpin neljän vuoden jälkeen se olisi autoritaarinen maa, jossa oikeusvaltioperiaatetta ei noudatettaisi, ja johtajan sana olisi laki.    

 

Muutos ei kuitenkaan tulisi olemaan yhtäkkinen, nopea romahdus, vaan hitaasti etenevä romahdus sisäänpäin. Oikeushistorioitsijan näkökulmasta se, että valtio supistuu siihen, että ainoastaan johtaja määrää, on “lopun alkua”. Jo nyt nähdään, että demokraattiset instituutiot eivät kykene toimimaan kunnolla. Esimerkiksi Yhdysvaltain kongressi ei säädä lakeja, vaan Trump säätää ne presidentin asetuksilla.  

 

Trumpille ja autoritaariselle kehitykselle ei tällä hetkellä ole Koskenniemen mukaan Yhdysvalloissa minkäänlaista tehokasta vastavoimaa. “Mafiajohtajaksi kuvattavissa oleva liikemies on päässyt presidentin roolissa toteuttamaan omia intohimojaan”.  

 

Koskenniemi pitää mahdollisena, että Trump peukaloisi marraskuussa pidettäviä välivaaleja tai vaikuttaisi niihin niin, että ihmiset eivät uskalla äänestää. “Emme tiedä, tulevatko välivaalit tämän vuoden syksyllä olemaan free and fair, vapaat ja rehelliset.” Viimeaikaiset ICE:n toteuttamat rivikansalaisten murhat lisäävät pelkoa maassa. Etenkin, kun tekijöitä ei rangaista, vaan paremminkin palkitaan, joten monen usko oikeusjärjestelmän tasapuolisuuteen horjuu.  

  

Eurooppa 

 

Elämme siis mielenkiintoisia aikoja. Minne USA tulee menemään, nähdään sekin aikanaan. Huonoon suuntaan se kuitenkin näyttää menevän, joten eiköhän Euroopankin pitäisi kehittää oma puolustusratkaisunsa? Jokin uusi NATO, mutta ilman Unkaria ja USA:a. Onko se edes mahdollista?  

 

Tulevaisuutta ajatellen emme edes tiedä millaisia poliittisia päätöksiä tulevat eurooppalaiset äänestäjät tekemään käydessään vaaliuurnilla. Sehän johtaa siihen, että jos eurooppalaisen liittokunnan yhteiset ydinaseet olisivat vaikkapa Saksassa, niin äärioikeiston voitto Saksan vaaleissa voisi poistaa hetkessä liittokunnan ydinpelotteen. Lisäksi, jos jotakuta liittokunnan maata vastaan hyökätään, niin kollektiivinen päätös (tai itsemurha) ydinaseen käytöstä olisi hankala. Ottaisiko Saksa riskin vastaiskusta kontolleen, kun vaikkapa Suomi tai vaikkapa Viro olisivat hyökkäyksen kohteena?   

 

Lisäksi Eurooppalaisen Naton ydinasepelote tulisi varmasti olemaan pienempi ja yksipuolisempi, kuin vaikkapa Venäjän. Ydinasepelote vaatii myös aina tuekseen riittävän ison tavanomaisen maa-armeijan. Kaiken tämän rakentaminen ja ylläpito on luonnollisesti hyvin kallista ja aikaa vievää.  

 

Kun ajattelemme Euroopan tulevaisuutta globaalissa kilpailussa, niin kilpailijat ovat hyvin voimakkaita ja suuria valtioita. Eurooppa taas on monista pienistä ja keskisuurista kansallisvaltioista koostuva tilkkutäkki, jossa päätöksentekokin on hankalaa ja vie kohtuuttomasti aikaa. Luonnollisin keino muskeleiden kasvattamiseen olisi syvenevä liittovaltiokehitys EU:n puitteissa. Ellei peräti “Euroopan Yhdysvallat”. Siitä ajatuksesta moni nationalisti ja populisti ei pidä, mutta syvenevä liittovaltiokehitys lisäisi EU:n vaikutusvaltaa globaalissa kilpailussa.  

 

USA:n irtoaminen tai irtiotto Natosta, kansainvälisistä järjestöistä kuten WHO ja oikeastaan transatlanttisesta suhteesta tulee aiheuttamaan monia huomattavia muutoksia Euroopassa. Vain aika tulee näyttämään, millaisia päätöksiä Euroopassa tullaan tekemään.  

 

 

 

.. 

 

 

 

26.1.2026                         Petteri Sortes