Israelin ja Yhdysvaltojen sota Irania vastaan
Vuonna 1948 syntyi Lähi-idän pakolaisongelma, kun Israelin valtio syntyi Palestiinaan. Siinä 750,000 etnisesti palestiinalaista kristittyä ja muslimia ajettiin kodeistaan ja maatiloiltaan ja siinä ohessa enemmistö muuttui vähemmistöksi ja vähemmistö muuttui enemmistöksi. Sodan jälkeen eivät karkotetut palestiinalaiset saaneet palata enää koteihinsa. Omaisuus, eli kiinteistöt, irtaimistot ja asunnot takavarikoitiin. Tai oikeastaan ryöstettiin. Niitä kai käsiteltiin jonkinlaisena sotasaaliina.
Tämä oli siis jo vuonna 1948. Nyt Lähi-idässä on uusi pakolaisongelma (entisen lisäksi), kun 1,2 miljoonaa ihmistä on karkotettu kodeistaan. Israel on lisäämässä maa-aluettaan aluelaajennuksilla naapurimaissaan karkottamalla ihmisiä Gazassa, Länsirannalla, Libanonissa ja Syyriassa. Talot ja kiinteistöt lanataan tasaiseksi ja väestö karkotetaan. Heidät sysätään pakolaisiksi omassa maassaan, tai työnnetään naapurimaihin. Sillat tuhotaan. Tämän jälkeen uudelle raja-alueelle rakennetaan Israelin armeijan tukikohtia ja siirtokuntia uusia juutalaisia siirtolaisia varten. Siis oikeastaan se kuuluisa “väestönvaihto”.
Uusi Israelin ja Yhdysvaltojen hyökkäys Iraniin on nyt jatkunut jo jonkin aikaa. Sen aikana on Israel hyökännyt maajoukoillaan myös Libanoniin, Gazaan ja Syyriaan. Monesti hyökkäys pääsee yllättämään, vaikka sitä olisi valmisteltu jo jonkin aikaa. Kun vahvempi osapuoli sitten katsoo, että hyökkäyksen hetki on tullut, niin se hyökkää. Ongelma on vain siinä, että hätiköidessä voivat valmistelut jäädä puutteellisiksi. Etenkin tiedustelu. Hyökkäys siis alkoi 28.2.2026. Monesti uhri, eli hyökkäyksen kohde, ei voi päätellä ennen hyökkäystä, että onko kyseessä painostuksen lisäksi myös uhkaus invaasiosta.
Toisaalta erikoisjoukkojen kokoaminen, lentotukialusten keskittäminen alueelle, maataistelukoneiden kokoaminen ja iskut strategisiin kohteisiin kertovat jotakin. Eli maajoukkojenkin hyökkäyksestä on silloin jo päätetty.
Viime vuosikymmenten konflikteilla Lähi-idässä on yleensä taustana ollut kysymys Israelin olemassaolon oikeutuksesta ja sen ylläpitoon käytetyistä keinoista. Sionistisen liikkeen kannattajat hakevat usein oikeutuksen yli kahden vuosituhannen takaisesta historiasta ja raamatullisista lupauksista. Ja nytkin kävi niin, että Yhdysvaltojen Israelin-lähettiläs ilmoitti juutalaisvaltiolla olevan oikeus hallita ”luvattua maata” tuntuvasti laajemmalla alueella, kuin nykyisellä valtioalueellaan. Siitä tietysti naapurimaat huolestuivat ja kysyivät, että onko se myös Yhdysvaltojen virallinen kanta?
Hiukan historiasta
Historiastahan tiedämme, että vuosina 66–73 käytiin ensimmäinen juutalaissota, jonka jälkeen roomalaiset tiukensivat otettaan provinssista. Juutalaiset tunsivat itsensä petetyiksi, kun kävi ilmi keisari Hadrianuksen aikomus rakentaa toisen temppelin raunioille temppeli Juppiterille. Vuonna 131 Juudean kuvernööri nimesi kaupungin virallisesti Aelia Capitolinaksi.
Vuonna 132 juutalaiset sitten nousivat kapinaan Simon bar Kokhban (tähden pojan) johdolla. Kapinan alettua hän julisti Israelin itsenäiseksi valtioksi. Rabbi Akiba piti Bar Kokhbaa Messiaana. Kolmen vuoden kuluttua roomalaiset onnistuivat kukistamaan kapinan.
Hadrianus ryhtyi määrätietoisesti vainoamaan juutalaisia ja nimesi Juudean “Syria Palaestinaksi” ja Jerusalemin “Aelia Capitolinaksi”. Siitä tehtiin roomalainen varuskuntakaupunki, jonne juutalaisilta oli pääsy kielletty. Suuri osa juutalaisista asui jo ennestään pakolaisuudessa eri puolella Rooman valtakuntaa, mutta tämän kapinan jälkeen valtaosa Palestiinassa vielä silloin asuneistakin pakkosiirrettiin valtakunnan muihin osiin. Muun muassa näihin muinaisuuden tapahtumiin siis vedotaan vielä tänäkin päivänä tässä loputtomassa konfliktissa.
Sinänsä nykyisen konfliktin taustalla on asutuskolonialismi, joka alkoi 1800-luvun loppupuolella eurooppalaisen kolonialismin kukoistusaikana, mutta oikeutus sille haettiin silti muinaisilta roomalaisilta ja vieläkin muinaisemmilta Egyptiläisiltä ja Filistealaisilta.
Israelin ja Yhdysvaltojen sota Irania vastaan
Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksen alettua Iran käytti vastaiskuihin aluksi vanhempia ohjuksiaan, noin 10–15 vuoden takaa. Tarkoituksena on ollut kuluttaa kohdealueiden ilmatorjuntakykyä, kuten ilmavalvontatutkia, jotta varmistettaisiin uusimpien ja kalliimpien ohjusten pääsy maaleihinsa. Iran ilmoitti selvästi, että ensiksi ohjusiskut kohdistetaan amerikkalaisten tukikohtiin Persianlahdella. Näin onkin tapahtunut, ja niille on aiheutettu suuria vaurioita. Ohjuksia on osunut myös tukikohtien ulkopuolisille alueille, muun muassa öljyvarastoihin ja hotelleihin, joihin USA:n tukikohtien henkilökuntaa on siirretty tukikohteiden tultua tuhotuiksi. Tästä syystä kohdemaat ovat esittäneet Iranille jyrkkiä protesteja.
Professori Ted Postol (MIT) analysoi maaliskuussa Israelin ohjustentorjunnasta saatuja tietoja ja päätyi alustavasti toteamaan, että ballististen ohjusten torjunta onnistui vain 10–15 prosentin todennäköisyydellä. Torjunta kuluttaa siis tuntuvasti varastoja, ja kulutusarvioihin on lisättävä myös droonien, eli lennokkien torjunta, jonka taloudellinen hyötysuhde on melko vähäinen. Postolin mukaan on toisaalta erittäin vaikea hyökätä Iranin suojattuja tai nopeasti liikuteltavia ohjusten lähetysalustoja vastaan. Ei ole siis odotettavissa, että Iranin vastahyökkäysten voima heikkenisi tuntuvasti.
Tämän takia voidaankin kysyä, että toimittaako Israel Suomen tilaamia ilmatorjuntaohjuksia, koska Israelin omat varastot ovat sodasta johtuvan kovan kulutuksen takia tyhjentyneet huomattavasti? Ohittaako kotimaan tarve ulkomaisen asiakkaan tarpeen? Se tullaan aikanaan näkemään. Ainakaan Japani ei nähtävästi tule saamaan kovinkaan nopeasti USA:lta tilaamiaan 500 risteilyohjusta. Sveitsillä on myös vaikeuksia tilaamiensa Patriot ohjusten kanssa. Mielestäni kannattaisi Euroopassa panostaa vahvasti eurooppalaiseen tuotantoon ja tuotekehitykseen. Etenkin strategisesti Euroopalle tärkeissä tuotteissa ja tuoteryhmissä, kuten ilmapuolustus ja avaruusteknologia.
Pari päivää myöhemmin Postol arvioi myös Israelin hyökkäyksen seurauksia Iranin ydinohjelmalle. Kun tiedetään, että Iran pitkään varoi valmistamasta ydinaseita ja tyytyi valvottuun ydinmateriaalin tuottamiseen rauhanomaisiin tarkoituksiin, nyt viimeisten kokemuksien jälkeen on odotettavissa siihen muutos. Etenkin, kun Iranin entisen johtajan tilalle on tullut häntä paljon kovemman linjan kannattaja. Iran on lisäksi piilottanut rikastetun uraanin varastonsa, ja siitä voidaan verraten nopeasti ryhtyä tekemään asekelpoista uraania.
Postolin arvion mukaan Iranissa on kaikki ydinaseiden valmistamiseen tarvittava tieto ja ammattitaitoinen henkilöstö, sekä myös suojatut tilat tuotantoa varten. Hänen mukaansa on hyvinkin mahdollista, että Iran rakentaa pian noin 10 toimintavalmista ydinräjähdettä. Toisaalta on olemassa suuri vaara, että epäonnistuttuaan Iranin ydinteknologian tuhoamisessa Israel käyttää ensiksi omia ydinaseitaan Irania vastaan.
Yleisesti arvioidaan, että Iranilla on yhä käytettävissään tuhansia ballistisia ohjuksia ja vieläkin enemmän Shahed-tyyppisiä tehokkaita drooneja. Uusimpien ballististen ohjusten torjunta on lähestulkoon mahdotonta, ja niissä on tehokkaat taistelukärjet, kuten ballististen ohjusten monikärki ominaisuus. Iran on julkistanut kuvia ohjusten luolavarastoista, joissa näkyy pitkissä käytävissä sadoittain erilaisia ohjuksia. Sellaisia varastoja on eri puolilla maata, ja niiden tuhoaminen on erittäin vaikeaa, koska luolat on kaivettu syvälle vuorten uumeniin.
Kiina ei ole voimakkaasti asettunut tukemaan Irania mutta on ilmoittanut, ettei se salli iranilaisten tappiota. Tuollainen asenne vastaa suurin piirtein kiinalaisten noudattamaa strategiaa myös venäläisten tukemisessa Ukrainan sodassa. Molemmissa tapauksissa Kiina arvioi, ettei suora sotilaallinen tuki ole tarpeen, mutta epäsuorasti tukea annetaan. Kiinalaiset ovat toimittaneet Iranille modernia aseistusta ja valvontatekniikkaa sekä pystyvät hyvin arvioimaan, kuinka Iran on järjestänyt puolustuksensa.
Vaikutukset ulottuvat myös itäiseen Aasiaan. Kun Yhdysvallat ryhtyi kiireesti kokoamaan maailmalta Patriot-ohjuksiaan, Etelä-Koreassa siihen reagoitiin epäluulolla. Yhdysvallat osoittautui äkkiä epäluotettavaksi liittolaiseksi, joka vain ilmoitti, että nuo ohjukset tarvitaan nyt muualla. Samanlaisia epäilyksiä on herännyt laajemminkin liitolaisten keskuudessa, pahiten ehkä Persianlahden pienissä maissa. Siellä ei enää luoteta amerikkalaisten suojelukseen, kun nähtiin, kuinka helposti Iran kykeni tuhoamaan tuon alueen tutkaverkot ja vaurioittamaan pahasti ilmapuolustusta. Tämä ehkä lisää tarvetta alueen maiden yhteiseen puolustukseen. Myös Turkki on esittänyt huolestuneisuutensa Israelin kasvavan vaikutusvallan takia. Toisaalta myös Israelista on tullut kommentteja, että Iranin jälkeen on Turkki seuraavana listalla. Ydinaseiden leviäminen alueella on ilmeinen riski.
Yhdysvaltojen tavoitteet, onko niitä?
Presidentti Trump ei ole valmistellut kotimaansa kansalaisia sodan aloittamiseen, eikä pitänyt tarpeellisena saada sille kongressin hyväksyntää, jollaista perustuslaki kyllä vaatii. Mielipidemittaukset ovat yksiselitteisesti kertoneet sodan olevan hyvin laajalti epäsuosittua. Trumpin kannalta hyvin arveluttavaa on ollut hänen peruskannattajiensa, MAGA-liikkeen, mielipiteiden hajoaminen. Monet konservatiiviset kannattajat ovat ilmaisseet vastustavansa sotaa. Trumpille tulee pian kiire saada aikaan jokin myönteinen ratkaisu sotaan, sillä kongressin välivaalit marraskuussa uhkaavat tuottaa hänelle sekä Republikaaniselle puolueelle raskaan tappion.
Kysymys Yhdysvaltojen päämääristä on yhä avoinna. Selvästi alkaa erottua tavoite saada maailman energiamarkkinat amerikkalaiseen kontrolliin. Toisaalta on kysymys Israelin tukemisesta tuhoamalla Iranin valtio nykyisessä muodossaan. Nuo tavoitteet ovat kuitenkin niin laajoja, että ne vaatisivat sodan laajentamista, mistä edelleen seuraisi uhka kolmannesta maailmansodasta.
Iranin puolustuksen tehokkuus ja kyky vastaiskuihin on selvästi yllättänyt Yhdysvaltojen ja Israelin johdon. Myös tapa, jolla sota aloitettiin, on heikentänyt luottamusta Yhdysvaltoihin, sekä myös Israeliin. Kritiikki ei ole vielä laajentunut Yhdysvalloissa yhtä voimakkaaksi protestoinniksi, kuin oli aikoinaan Vietnamin sodan vastustus, mutta sellaiseenkin on varauduttava.
Loppujen lopuksi
Irania vastaan aloitettu sota noudattaa pääpiirteissään ja lähtökohdiltaan Yhdysvaltojen strategisia linjauksia vuodelta 2025, mutta toteutus on perustunut voimakkaasti presidentti Trumpin ja hänen lähiavustajiensa henkilökohtaisiin tuntemuksiin ja mieltymyksiin. Siksi monet kriitikot ovat sitä mieltä, että koko hankkeelta puuttuu selkeä strateginen logiikka, ja kysymys on jatkuvasta improvisoinnista.
Kokeneet strategian ja kansainvälisen politiikan tuntijat ovat luonnehtineet maan nykyjohtoa hyvin amatöörimäiseksi näissä asioissa. Ammattimaiset diplomaatit ja kokeneet sodanjohtajat on syrjäytetty valmisteluprosesseista ja korvattu harrastelijoilla, jotka kylläkin ovat hyvin uskollisia Donald Trumpille.
Yhdysvaltojen hankalimmat pitkäaikaisvahingot eivät ole aineellisia, arvioi Oxfordin yliopiston maailmanhistorian professori Peter Frankopan “Middle East Eyelle”.
”Yhdysvaltojen suurin ongelma pitkällä tähtäimellä on hankkia takaisin se uskottavuus, jonka se menetti aloittamalla sodan ajattelematta ollenkaan mitä tapahtuu seuraavaksi.”
Helsingissä 5.4.2026 Petteri Sortes
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti