Opintieni vuosien varrella

 

Opintieni vuosien varrella

Opintieni on ollut monipuolinen, mielenkiintoinen ja hyvin proaktiivinen, itseohjautuva

Aloitin koulunkäyntini Tehtaankadun kansakoulussa Helsingissä syksyllä 1970 ja opettajani oli Eeva Korpinen ensimmäisestä viidenteen luokkaan. Vanhanajan kansakoulua kävin siis kaikkiaan viisi vuotta ja viisi luokkaa. Muutama välähdys on jäänyt mieleeni, kuten se, että olin päivystämässä aulassa pienessä puupulpetissa ja otin kouluun käymään tulevia aikuisia vastaan. Samoin alapiha (1 ja 2 luokat) ja yläpiha (3–5 luokat) ovat jääneet mieleen ja se, että pihat olivat täysin asfalttiset. 

Muistanpa alakouluajoilta, että joku samalla luokalla oleva oli saanut uudet kengät, Maxwell Smart kengät. Erityisen ylpeä hän oli kengänpohjaan upotetusta kompassista. Vaikka se ei sentään ollut legendaarinen Maxwell Smartin kenkäpuhelin! 

Viidennellä luokalla olo tuntuikin hiukan haikealta, kun olin siirtymässä uuteen oppilaitokseen. Viisi vuotta, viisi luokkaa ja samat koulukaverit koko ajan. Kansakouluaikani paras kaveri Mikko lahjoittikin minulle Outsiderin Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin luettavaksi, kun näimme viimeisen kerran. Hän olikin kerännyt niitä jo muutaman vuoden. Mikko siirtyi Norssiin ja minä Tehtaanpuiston yhteiskouluun. 

Perheeni asui silloin Pietarinkadulla, eli kävelin lähikouluun. Jossakin vaiheessa, ehkä viidennellä luokalla perheemme muutti Itä Helsinkiin Vesalaan. Kerrostaloon, jossa oli parveke, suihku, kylpyamme, jne. Muistan, kun ajoimme sinne bussilla Rautatientorilta ja osan matkaa oli pomppuista hiekkatietä. Huoneisto missä olimme asuneet Ullanlinnassa oli sijainnut Pietarinkatu 8:ssa. Tarkemmin Pietarinkatu 8 E 31 ja muistan vielä vanhan puhelinnumeronkin. Kiinteistö kuitenkin purettiin ja tilalle rakennettiin uudempaa, ehompaa ja paljon kalliimpaa. Jolloin muutto oli siis paikallaan.   

Kuva taitaa olla vuodelta 1973 tai 1974, eli juuri ennen sen purkamista. 

Jostain kumman syystä oli Ullanlinnaan juuri osoitteeseen Pietarinkatu 8 muuttanut likipitäen koko yhden aikakauden kulttuurikerma joksikin aikaa, muistaakseni ihan Jorma Uotista myöten. Olivat vielä nuoria ja nälkäisiä siihen aikaan. 

Elinolosuhteet olivat hiukan alkeelliset, kun lämmityskin hoidettiin öljykamiinalla. Isä kävi hakemassa kanisterillisen polttoöljyä silloin tällöin Merikadun Essolta. Kiinteistössä oli edelleen halkokellarit ja liiterit, mutta lämmityksessä oli siirrytty jo sentään öljykamiinoihin. 

Pietarinkadun kiinteistön pihan perällä oli vielä liitereitä, joissa hakattiin haloista klapeja. Leikkiessäni siellä naperoikäisenä katselin, kun eräs mies hakkasi halkoja liiterissä hakkuupölkyllä. Hyvin se näytti sujuvan. Hän taisi kysäistä, että haluanko kokeilla kirvestä. No, mikäs siinä, pysyyhän se kirves naperonkin kädessä. Taisin huitaista sen kummemmin miettimättä hakkuupälkkyä ja ohihan se meni. Se taisi mennä varmaan alle sentin päästä jalastani. Kirves taisi lähteä naperon kädestä hyvin nopeasti. 

Merikadun Esso yläpuolella

Kävimme myös kerran viikossa lauantaisin Pietarinkadun saunassa, jossa meillä oli vuoro  perhehuoneessa. Löylyt olivat siellä hyvin tasokkaat ja kuumat, kun lämmityskin hoidettiin metrisillä haloilla. 

Tehtaanpuiston yhteiskoulu

Kansakoulun jälkeen menin Tehtaanpuiston yhteiskouluun, joka sijaitsi vanhassa Eirassa syksyllä 1975.  Koulu oli hyvin ränsistynyt ja huonossa kunnossa, joten se muuttikin myöhemmin uusiin koulutiloihin Itä-Helsingin Vuosaareen. Ajalle tyypillisesti uudessa koulurakennuksessa oli kokolattiamatto ja sisätossu vaatimus, sekä kaikille oppilaille omat kaapit. 

Koulunkäynti ei jostakin kumman syystä oikein rullannut kunnolla, joten kulutinkin aikaani koulussa kolme vuotta ja kaksi luokkaa. Erityisesti englannin kieli oli siihen aikaan varsinainen kanto kaskessa. Minulla ei ollut oppimisen iloa siihen aikaan.      

Puotinharjun kansalaiskoulu

Kun homma ei kunnolla rullannut, niin vaihdoin sitten opinahjoa Puotinharjun Kansalaiskouluun liikelinjalle syksyllä 1978. Olin siellä kaksi vuotta ja kaksi luokkaa. Numerot ponnahtivat ylös ja sain siellä takaisin itseluottamukseni.

Kahdeksannen luokan jälkeen keväällä 1980 hain Malmin kauppaoppilaitokseen Kauppakoulu linjalle ja valmistuin kahden vuoden opiskelun jälkeen Merkantiksi toukokuussa 1982.

Kesällä alkoi Susa soittelemaan porukkaa läpi ja sovittiin, että tavataan porukalla vielä kerran nyyttäreissä yhden oppilaan siirtolapuutarhamökissä. Sielläpä sitten tavattiin vielä kerran oikein porukalla. On sen täytynyt olla kauheaa naapureille, kun kymmenet nuoret juhlivat valmistumistaan postimerkin kokoisessa mökissä. Oi niitä aikoja!! 

Koska koin, että Merkantti ei nyt oikeastaan ole yhtään mitään ja jollakin tavalla myös itseohjautuvana, koska vielä pääsisi eteenpäin, niin hain sitten Malmin kauppaoppilaitoksen opiston laskentalinjalle ja pääsinkin sinne. Tulokset julkistettiin koulun ulko-ovessa olevassa listassa. Nimeni oli siinä.

Muistan koulusta yhteiskuntaopin opettajan, joka esimerkeissään otti aina esille kaljapullon. Kaksi kaljapulloa sitä ja kolme kaljapulloa tuota, aiheuttaa sitten kokonaisuudessaan viisi kaljapulloa. Hän kutsui myös yhtä opiskelijatyttöä aina, syystä tai toisesta, "kummitukseksi". Opettajalla taisi olla myös vakava alkoholiongelma. 

Kauppaopistossa tuli sitten oltua kolme vuotta, mutta en valmistunut, koska englanti ja nyt myös ruotsi tuottivat ongelmia.

Armeija aika

Koulun jälkeen menin sitten armeijaan, eli Turun ilmatorjuntapatteriin ja alokasajan jälkeen Hangon rannikkopatteristoon ilmatorjunta jaokseen. Isosiskon (siskopuoli) mies kyyditsi minut Heikkilän kasarmille Turkuun, jossa olin sitten koko alokasajan. Alokasajan loppupuolella kävimme Lohtajan ilmatorjunta leirillä ampumassa 23 mm Sergeillä Learjetin vetämää maalia. Saimme jopa muutaman osuman siihen. 

Turussa oli tapana lähettää huonoin aines alokasajan jälkeen Hankoon (ne joista haluttiin eroon) Russarön linnakkeelle, minä en ollut tosiaankaan mikään innokas varusmies. Patteristo sijaitsi siis Russarön linnake saarella, joka on aivan Hangon keskustan edustalla. Kesäisin sieltä näkee hyvin Hangon hiekkarannan, jossa on kansaa mustanaan.  

Saarella järjestettiin myös koulutusta kaapeliojien kaivamisen lisäksi. Yhdellä sellaisella yritimme valloittaa betonibunkkeria. Yhdessä harjoituksessa opin, että kun heitetään käsikranaatti (tässä tapauksessa kivi) bunkkerin sisäpuolelle, niin ei kannata seisoskella metalliovien saranapuolella suojassa. Räjähdyksen tapahduttua ovi paiskautuu auki ja silloin on enää vain läiskä seinässä. 

Toisella kerralla olin puolustamassa ja kuluttamassa hyökkääjää betonibunkkerissa. Menin säkkipimeän varastohuoneen perimmäiseen soppeen piiloon. Valoa näkyi vain oviaukossa. Siellä sitten odottelin valtaajia, jotka sitten tulivatkin, mutta tutkivat vain ovensuun ja lähtivät. Kovaa pulinaa kuului oviaukosta. Hiivin ovensuulle ja vieritin sitten käsikranaatteja hyökkääjien jalkoihin ja loikkasin esille ja ammuin lippaan tyhjäksi sarjatulella. Toisin sanoen vieritin pieniä kiviä ja huutelin "sarja, sarja". Porukka oli hiljaa kuin huopatossutehtaassa, eikä asiasta puhuttu mitään silloin, eikä myöhemmin. Olin kai "lahdannut" koko kärkiporukan. 

Russarön aikana kävimme leirillä, jossa ammuimme meritorjuntaohjuksen taivaalle. Tietojen mukaan se jopa osui merellä olleeseen maaliin. Toisella kerralla kävimme Raasissa ampumassa 23 mm Sergeillä pintamaaleja. 

Yhdellä niin sanotulla sissileirillä liukastuin kalliolla ja kyynärpäästä katkesi luu. Erikoista sinänsä, en tuntenut silloin, enkä myöhemminkään missään vaiheessa kyynärpäässä mitään kipua. Siinä tuntui kyllä outoa puristusta, kun luun pala siellä muljahteli. Kyynärpää myös paisui kovasti ja minut lähetettiinkin armeijan ambulanssilla Helsingissä sijaitsevaan Tilkan keskussotilasssairaalaan leikattavaksi. Siellä kyynärpäähän asennettiin naula ja leikkauksesta seurasi viikkotolkulla kotihoitoa. Naula poistettiin myöhemmin armeijan jälkeen Malmin sairaalassa. Olin silloin jo työssä Postipankin Helsingin maksupalvelukeskuksessa. 

Töissä olin huomannut, että kun kyynärpäällä kolkutti pöytää, niin ääni muistutti vasaraa. Naula sojotti luusta kai noin sentin verran ja näkyi kyynärpäässä pienenä pattina. Se oli minusta jostakin syystä hyvin hauskaa. 

Leikkaava lääkäri oli humoristi. Hän kysyi minulta leikkauspöydällä ollessani, että missä kyynärpää oli leikattu. Sanoin, että Tilkassa. Sitten hän jutteli kollegoidensa kanssa, että onkohan heillä sopivaa avainta siihen. Siinä vaiheessa sitten nukahdin. 

Postipankki ja vihdoin merkonomiksi

Armeijan jälkeen menin sitten Postipankkiin kahdeksitoista vuodeksi ja siellä ollessani pankki katsoi tarvitsevansa koulutetumpaa työvoimaa, kuin mitä sillä silloin oli, joten pankki mahdollisti työn ohessa opiskelun ja pääsin suorittamaan kesken jääneen merkonomin tutkintoni loppuun. Postipankilla oli yhteistyökuvio Kauppiaitten kauppaoppilaitoksen kanssa ja pääsin pankin ryhmään mukaan opiskelemaan ja täydentämään kauppaopiston arvosanojani. Se oli hieno hetki, kun valmistuin vihdoin merkonomiksi ja sain siitä todistuksen! Valmistuin vihdoin 20 kesäkuuta 1995. Tuntuu, että se olisi ollut vasta eilen. Kielet olivat alkaneet taas rullaamaan. 

Kun sitten istuimme muutaman valmistuneen kanssa oluella ja onnittelimme itseämme ja toisiamme, niin yksi kollega esitteli samalla uuden uutukaista Ericssonin kapulakännykkää, jota sitten ihmettelimme joukolla. Hän sanoi samalla, että on siirtymässä uuteen työpaikkaan Ouluun Radiolinjalle. 

Valmistuneiden nimet julkaistiin myös Postipankin sisäisessä lehdessä Tuutissa ja toki oli omakin nimi listassa. Joku soittelikin Haagasta ja kysyi, että olinko se todella minä? Mitenkäs sinä nyt tuolla tavalla teit? Valmistuit. 

Pankissa ollessani opiskelin myös Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa pääasiassa valtio-oppia, sosiaalipolitiikkaa ja sosiologiaa. Valtio-opista sain tehtyä C-oppimäärän erillisinä opintoina Yleisen valtio-opin laitoksella. Joku sanoi pankissa, ettei avoimen yliopiston opinnoilla ole mitään merkitystä, koska sinne pääsevät kaikki halukkaat. Itse olen kyllä huomannut, että niistä opinnoista on ollut paljon hyötyä. Professori Burkhard Auffermann hyväksyi opintokokonaisuuden (39 vanhaa opintoviikkoa). Kerran olin myös hänen luonaan suullisessa tentissä Valtio-opin laitoksella Helsingissä. Suullinen tentti on hyvin tehokas keino testata opiskelijan osaamista tentattavassa aineessa. Siis, miten on luettu ymmärretty ja sisäistetty. 

Burkhard Auffermann

A-oppimäärä tuli tehtyä marraskuussa 1998, B-oppimäärä marraskuussa 1999 ja C-oppimäärä marraskuussa 2002. Sosiaalipolitiikan aineopinnot (B-oppimäärä 30 ov) sain tehtyä toukokuussa 2000 Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa. Sosiologian perusopinnot (15 ov) tuli tehtyä avoimessa yliopistossa marraskuussa 1998. 

Se oli mielenkiintoinen ja merkittävä asia, tuo opiskelun aloittaminen avoimessa yliopistossa. Kielethän olivat tuottaneet minulle aina päänvaivaa. Kun tenttikirjaksi tulee sitten, vaikkapa sosiologiassa, Anthony Giddensin Sociology, varsinainen tiiliskivi ja yli 1.000 sivua englantia, niin se oli vain kahlattava läpi. Se oli vähän, kuin uimaan opettelu. Tenava heitetään veteen ja katsotaan pysyykö pinnalla. Pinnalla pysyttiin, koska aine oli kiehtovaa ja mielenkiintoista. 

Toinen motivaattori ja ymmärryksen lähde oli minulle Mary Kaldorin New & Old Wars. Sodillakin on syynsä. 

Se, miten valtio ja yhteiskunta toimivat kiinnosti minua, niin kuin se kiinnostaa edelleenkin. Kaikki ihmisen luoma perustuu sääntöihin ja sopimuksiin, niin kirjallisiin, kuin suullisiin tai tapoihin ja perinteisiin. Yhteinen etu pitää ne sitten koossa. Jos sitä yhteistä etua ei ole niin ne hajoavat.

Samassa rytäkässä, eli vuosituhannen vaihteessa, ajoin myös B ajokortin. Muistaakseen autokoulu Ajotaidossa? Nyt en muista ihan tarkkaan... Aikaisemmin olin ajatellut, etten sellaista tarvitse, mutta lapsiperheen arjessa tarvittiin autoa ja siksi ajokorttikin oli nyt ajankohtaisen tarpeellinen. 

Myöhemmin pankin jälkeen tuli vaihe, että töitä ei jostain kumman syystä löytynyt, mutta tuli myös mahdolliseksi opiskella EVTEK ammattikorkeakoulu Mercuria Business Schoolissa tradenomiksi. Mikäs siinä, hain sinne merkomista tradenomiksi muuntokoulutukseen ja pääsin. Olin siellä päätoimisena iltalinjan opiskelijana ja valmistuin 2005 tradenomiksi. Jostain kumman syystä niinä vuosina oli todella VAIKEAA löytää töitä, vaikka lähetin tuhansia hakemuksia. Pärstäkertoimeni ei jostain syystä miellyttänyt. Eihän siinä tilanteessa muuta pystynyt päättelemään. Opinnäytteeni tein Disney yhtiöistä, eli ”Walt Disney Company. Mitkä strategiset valinnat ovat johtaneet nykyiseen viihdeimperiumiin?”. Se oli ja on erittäin mielenkiintoinen aihe. 

Sain Opinnäytteeni tekemiseen ja tutkimukseni suuntaamiseen apua myös Walt Disneyn Suomen toimistosta (Buena Vista International Finland Oy). Kiitokset heille siitä. Olivat muutenkin hyvin kiireisiä.

Opinnäytteeni 

Walt Disney Company

Mitkä strategiset valinnat ovat johtaneet nykyiseen viihdeimperiumiin

Rehtorina oli siihen aikaan Sinikka Sartonen ja koulutusohjelmajohtajana Helena Mansio.

Samoihin aikoihin, kun olin loppusuoralla AMK:ssa vuonna 2005, olin hakenut Tampereen yliopistoon opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa ja pääsinkin poikkeustapaus valinnassa opiskelemaan (seitsemän taidettiin valita sinä vuonna sillä tavalla). Eihän sillä ole merkitystä miten vaikeaa on päästä, kunhan pääsee. Yleensä, kun jotain todella paljon haluaa, sen myös saa. Syksyllä 2005 aloitin opiskelun Tampereen yliopistossa. Avoimessa yliopistossa opiskelemani opinnot kirjattiin muissa korkeakouluissa suoritetuiksi opinnoiksi. Siinäpä sitten reissasin junalla Helsingin ja Tampereen väliä ja opiskelin yliopistossa työn ohessa. Olin silloin Takuusäätiössä töissä. Toiminnanjohtaja Leena Veikkola ja takausjohtaja Näbil Radi mahdollistivat opiskelun työn ohessa joksikin aikaa. 

Kandidaatin tutkielmani oli ”INGO:t ja CMI Crisis Management Initiative”. Haastattelin tutkielmaani varten CMI:n silloista toiminnanjohtajaa Pauliina Arolaa hänen toimistossaan ja hänen ansiostaan sain käyttööni myös Acehin neuvotteluja koskevan kirjan käsikirjoituksen sen tehneeltä toimittajalta Katri Merikalliolta. Se oli jännää mennessäni haastattelemaan Pauliina Arolaa, että minut päästi sinne turvamies, eikä siellä ollut silloin ketään muuta turvamiehen ja Arolan lisäksi. Laitoksen johtaja Jyrki Käkönen hyväksyi sen ja ohjaajana oli Tarja Seppä. Tämä tapahtui marraskuussa 2006.

Katri Merikallio

CMI ja toiminnanjohtaja Pauliina Arola olivat hyvin avuliaita ja auttavaisia, kun tein kandidaatin tutkielmaani. Apu, tutkielmani ohjaaminen ja myös haastattelu olivat keskeisiä asioita tutkielman onnistumisen kannalta. Kiitos siitä heille. 

Tarja Seppä

Jossain vaiheessa aloin miettimään, että voisi olla mielenkiintoista opiskella maanpuolustuskorkeakoulussa. Olin suunnitellut tekeväni aikanaan gradun Palestiinan ja Israelin konfliktista, eikä sen syvällisempi ymmärtäminen, ei nykytilanteen, eikä menneisyyden, ole mielestäni mahdollista ilman myös sotilaallista näkökulmaa. Olen vain reservin tykkimies, joten lisäopinnot olivat siis tarpeen. Niinpä hainkin JOO opintoihin Maanpuolustuskorkeakouluun nimenomaan sotilas strategiaa opiskelemaan. Minut valittiinkin sitten sinne opiskelemaan strategian opintokokonaisuutta.  Se oli vuoden kestävä sivuainekokonaisuus, yhteensä 27 opintopistettä. Juha-Antero Puistola johti siihen aikaan strategian laitosta, yhdessä Joonas Sipilän ja Tommi Koivulan kanssa. 

Juha-Antero Puistola

Tommi Koivula

Siihen kuului Euroopan unionin kriisinhallinta, Sotataidon perusteet, Suomen sotilaallisen maanpuolustuksen perusteet, Turvallisuus ja turvallisuuspolitiikka sekä Strategian ja kansainvälisen turvallisuuden erityiskysymykset. Se oli hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus. 

Yhdellä ensimmäisistä Santahaminan luennoista kävi kerran pari kadettia pyytämässä minulta anteeksi. Olivat luulleet minua joksikin maahanmuuttajaksi. Nähtävästi nimen perusteella. Luulisin. Sattuuhan sitä. 

Kovasti siellä kohkattiin myös Jarno Limnellin tuoreesta väitöskirjasta. Iso tapaus MPKK:ssa. Kun olimme opiskelijoiden kesken tekemässä jotakin tehtävää pitkän pöydän ääressä, tuli hän kysymään minulta, että olinko minä militaristi? Erikoinen kysymys ja hämmästyin siitä. Sanoin, että en ollut militaristi. Hän sanoi olevansa, no, mitäs minä sille mahdan, kukin on, mitä on. 

Kävimme myös Juha-Antero Puistolan johdolla tutustumassa eduskuntaan ja sen työhön kansallisena lainsäätäjänä. Muistaakseni tapasimme siellä SDP:n kansanedustajan Kari Rajamäen, joka oli ollut sisäministerinä Jäätteenmäen ja Vanhasen hallituksissa.  

Strategian sivuaineopinnot tein Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella syksyn 2009 ja vuoden 2010 aikana (opinnot tapahtuivat pääasiassa Kruunuhaassa Maurinkadulla ja Santahaminassa) ja ne yhdistettiin Tampereella muissa korkeakouluissa suoritetuiksi opinnoiksi. 

 

Eihän sitä rumbaa kuitenkaan loppuun jaksanut, kun elin elämäni ruuhkavuosia ja yliopistokin oli toisessa kaupungissa, joten keskenhän se jäi. 

Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin taas opiskelu kiinnostamaan ja menin KIINKO Kiinteistöalan Koulutussäätiöön opiskelemaan isännöitsijäksi. Tein Asunto-osakeyhtiön isännöintiin valmistavan koulutuksen (IK), yhteensä 24 opintopistettä.  Koulutusohejlma sisälsi seuraavat opintokokonaisuudet: Isännöitsijän toiminta, vastuut ja velvollisuudet, asunto-osakeyhtiölain perusteet, isännöintialan sopimukset, huoneistokohtaiset korjaus- ja muutostyövastuut, asunto-osakeyhtiön talousprosessit ja isännöitsijän tekniset tehtävät asuinkiinteistössä. Opiskelussa meni aikaa tammikuusta 2012 toukokuuhun 2013. Se oli mielenkiintoinen vilkaisu kiinteistöalalle. Todistuksen allekirjoitti rehtori Keijo Kaivanto ja koulutuspäällikkö Katja Haarma.  

Seuraava mielenkiintoinen vaihe on ollut politiikkaan siirtyminen ja SDP:n kunnallisvaaliehdokkaana oleminen vuoden 2025 kunnallisvaaleissa. Vaalikampanja oli suorastaan mielenkiintoinen monine kyselyineen ja haastatteluineen. 

Politiikkaan siirtyminen ja kunnallisvaaleihin osallistuminen toi myös kunnallisen/valtiollisen luottamustehtävän, eli olen nyt Helsingin käräjäoikeudessa lautamiehenä. Pesti on nelivuotinen, eli yhden vaalikauden. 

Elämänkoulua on sitten kaiken ohessa saanut käydä mm kahden lapsen kanssa, jotka ovat nyt jo aikuisia. Sairauksiakin on ollut, mutta nehän kuuluvat elämään.

Petteri Sortes

    

     

Jäätynyt vai sulava konflikti? Oma osuuteni MPKK:n strategian laitoksen julkaisusta vuodelta 2010

Jäätynyt vai sulava konflikti? – Arktisen alueen problematiikkaa

MPKK:n strategian laitoksen opiskelija julkaisun loppuraportista vuodelta 2010 oma osuuteni.

Maailma oli silloin hyvin erilainen, kun vertaa sitä nykyiseen tilanteeseen, mutta arktisen alueen merkitys oli jo silloin huomattava. Eikä se ole siitä pienentynyt.  

 

Johdanto  

 

Käsittelen esitelmässäni neljää valtiotoimijaa: Islantia, Norjaa, Tanskaa ja Ruotsia. Lisäksi Tanskalla on kaksi itsehallinnollista aluetta, eli Grönlanti ja Färsaaret. Mikä on näiden maiden arktinen strategia, vai onko sitä? Miten ne ajavat omia kansallisia intressejään tällä alueella? Mitkä ovat ne intressit? Miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa?

 

Arktiset rikkaudet ja mahdollisuudet

 

Arktisella alueella on paljon mahdollisuuksia ja uhkia. Yli 10 % maailman öljyvaroista ja neljäsosa kaasuvaroista sijaitsee arktisella alueella. Arktinen alue tuottaa 10 % maapallon kalansaaliista ja puuntuotannon arvellaan lisääntyvän lämpenemisen myötä.

 

YK:n merioikeusyleissopimukseen liittyneiden maiden kymmenen vuoden aikaraja on täyttymässä lähivuosina. Sopimuksen mukaan valtioiden on tieteellisesti todistettava mannerjalustansa laajuus, jos ne haluavat laajentaa sitä 200 meripeninkulman päähän rannikosta mahdollista taloudellista hyödyntämistä varten. Todisteet on saatettava asiaa hoitavan komitean arvioitavaksi määräajan kuluessa sopimukseen liittymisestä. Rantavaltioiden esittämien vaatimusten taustalla on ensisijaisesti oikeudellinen prosessi, eikä suinkaan valtataistelu.

 

Öljyn, kaasun ja mineraalien tuotannon käynnistämisen on laskettu olevan kannattavaa arktisen vaikeissa oloissa korkean maailmanmarkkinahinnan vuoksi, varsinkin kun lämpenevän ilmaston oletetaan edelleen alentavan tuotantokustannuksia. Ilmaston oletetaan sulattavan arktista Jäämeren merijäätä, jolloin tarjoutuu uusia mahdollisuuksia hyödyntää alueen öljyä ja kaasua, avata uusia meriväyliä ja ottaa käyttöön uusia kalastusalueita.

 

Arktisten rantavaltioiden aluevaatimukset

 

Kaikki viisi Jäämeren rantavaltiota ovat esittäneet aluevaatimuksia jäämerellä. Venäjä esitti jo vuonna 2001 vaateensa, joka kattoi melkein puolet jäämeren pohjasta. Muut rantavaltiot sekä Yhdysvallat reagoivat. Yhdysvallat totesi virallisessa kannanotossaan, että Lomonosovin merenalainen vuorijono ei ole minkään valtion vallattavissa vaan se on osa syvänmeren pohjaa.

 

Sopimuksen myötä rantavaltiot taipuivat määräykseen toimittaa tiedot mannerjalustansa ulkorajoista mannerjalustan rajaamista käsittelevälle YK:n toimikunnalle kymmenen vuoden kuluessa siitä, kun valtiosta on tullut merioikeusyleissopimuksen jäsen.

 

Koivurova toteaa artikkelissaan, että Arktiset rantavaltiot ovat, ainakin tähän asti, noudattaneet esimerkillisesti kansainvälistä merioikeutta tutkiessaan ja määritellessään mannerjalustansa ulkorajan sijaintia. Ristiriitoja voi toki syntyä.

 

Norja

 

Vuonna 2003 Orheimin komitea julkaisi valkoisen paperin (Towards the North!). Siinä kerrottiin yhä kasvavasta kansainvälisestä mielenkiinnosta arktiselle alueelle ja ehdotettiin aktiivisempaa Norjan politiikkaa, jotta se voisi puolustaa omia kansallisia etujaan. Haaste otettiin vastaan vuonna 2005, jolloin Stoltenbergin hallitus tuli valtaan ja nimesi hyvin pohjoiset alueet keskeisiksi Norjan ulkopolitiikassa.

 

Norjan hallitus julkaisi pohjoisten alueiden strategiansa vuonna 2006 (The Norwegian Government´s High North Strategy). Pohjois-Norjan kehittäminen julistettiin yhdeksi hallituksen tärkeimmäksi prioriteetiksi tulevina vuosina. Se painottaa strategiassaan pohjoista ulottuvuutta ja sen merkitystä. Siinä korostetaan myös Barentsin alueen yhteistyön kehittämistä alueen muiden valtioiden, erityisesti Venäjän kanssa.

 

Ulkoministeri Jonas Gahr Store on sanonut tapaamisessa tanskalaisen kollegansa kanssa huhtikuussa 2008, että: ”Meidän pitää näyttää maailmalle, että siellä on järjestys. Siellä on tietysti sääntöjä pelissä mitä pitää kunnioittaa, koskien sekä merilakia, että kansainvälistä lakia.”

 

Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Store mainitsi puheessaan Moskovassa 24.3.2009, että Norjaa ja Venäjää yhdistää kolme asiaa, sekä hyvässä että pahassa. Ensinnäkin ilmasto lämpenee ja jäämeren jääpeite ohenee ja sen merkitys Euroopan ja Aasian välisessä laivaliikenteessä kasvaa. Toinen syy on arktisen alueen luonnonvarojen tarjoamat mahdollisuudet teollisuudelle. Kolmantena asiana mainitaan maiden maantieteellinen läheisyys ja naapuruus. Kaiken tämän ohella painotetaan ympäristöriskien kasvua ja arktisen ympäristön haavoittuvuutta.

 

Strategian mukaan Norja ja Venäjä jakavat päävastuun Barentsin meren luonnonvarojen jakamisesta ja hyödyntämisestä. Yhteistyön suurimpana tavoitteena on ratkaista ylikalastuksesta ja kalastuskiintiöiden noudattamisesta johtuvat kiistat maiden kalastajien välillä. Kalastuskiintiöiden jakamisen tulisi perustua kalakantojen seurantaan. Kestävän kalastuksen suurin haaste ovat laiton, sääntelemätön ja rekisteröimätön kalastus. Norja on kehittelemässä säännöstöä, jonka mukaan voidaan luoda tehokkaampia toimenpiteitä IUU:n (Illegal, Unregulated, Unregistered) kalastuksen karsimiseksi.

 

Norjan strategiassa mainitaan lisäksi, että Venäjän atomilaivaston käytöstä poistetut alukset ja Kuolan ydinvoimalan käytetty polttoaine muodostavat merkittävän osan alueen ympäristöongelmia. Myös Kuolan alueen ydinvoimaloiden tulevaisuus on viime aikoina hiertänyt maiden välejä. Reaktorit halutaan sulkea, koska niitä ei pystytä muuntamaan turvallisuudeltaan nykystandardien mukaisiksi.

 

Luoteis-Venäjän ja Pohjois-Norjan kaupallisia suhteita halutaan kehittää, mutta edellytyksenä kaupankäynnin kasvulle on Venäjän jäsenyys WTO:ssa. Erityinen paino yhteistyön tulevaisuuden visiossa annetaan Norjan kaasu- ja öljyteknologiaklusterille. Toinen merkittävä yhteisyön alue on kalastus ja kalanjalostusteollisuus, minkä takia Norjan intressissä on rajasäädösten minimointi. Lisäksi Venäläisen työvoiman liikkuvuutta halutaan parantaa, koska se on tärkeää norjalaisille kalastusaluksille ja kalateollisuudelle.

 

Vuoden 2009 tammikuussa pidetyssä norjalaisvenäläisessä komission kokouksessa esillä oli maiden välinen yhteistyö energia-alalla. Venäläisiä kiinnostaa erityisesti Norjassa oleva laaja öljynporaus- ja offshore-osaaminen.

 

Norja ja Venäjä suunnittelevat lisäksi maiden väliselle, noin 30 kilometrin laajuiselle, raja-alueelle vyöhykettä, jossa alueen asukkaat voisivat liikkua vapaasti rajojen yli pelkällä asukastodistuksella, ilman viisumia. Pitää muistaa, että Norjan raja on samalla Schengen-alueen ulkoraja, joten se vaatii myös Euroopan Unionin suostumuksen.

 

Norja on myös siirtänyt laivastonsa strategista painopistettä kohti pohjoista. Norjan ja Venäjän välinen sotilasyhteistyö pohjoisessa on toistaiseksi säilynyt hyvänä, vaikka korkeamman tason, NATOn ja Venäjän, välisissä suhteissa on erimielisyyksiä.

 

Norjan tavoitteena on riittävän sotilaallisen voiman ylläpitäminen myös pohjoisessa, ei sotilaallisen uhan takia, vaan järjestyksen ja tilanteen stabiilisuuden säilyttämisen takia. Norja on ollut myös aloitteellinen NATOn ja Venäjän yhteistyön syventämisessä.

 

Ruotsi

 

Ruotsin mielestä Euroopan Unionin pitäisi toimia voimakkaammassa roolissa strategisesti tärkeällä arktisella alueella. Erityisesti, kun Islanti hakee jäsenyyttä EU:ssa. Nämä ovat ruotsin ulkoministerin Carl Bildtin näkemyksiä Brysselissä kesäkuussa 2009.

 

Bildtin mielestä on paljonkin tärkeitä arktisia kysymyksiä kansainvälisellä agendalla, kuten energia, kuljetusreitit ja ilmaston muutos. Islannin tulevan jäsenyyden myötä EU:lla tulee olemaan suurempi rooli arktisella alueella.

 

Ruotsalainen FOI:n tutkija Niklas Granholm on sitä mieltä, että Ruotsin pitäisi reagoida enemmän kamppailuun arktisella alueella. Hänen mielestään on monia kysymyksiä joihin Ruotsin pitää ottaa kantaa. Hänen mielestään Venäjän ja USA:n strategia on keskeisessä asemassa tilanteen kehittymisessä. Valinta vastakkainasettelun ja yhteistyön välillä on keskeisessä asemassa alueen kehityksessä.

 

Ministeritapaamisessa Murmanskissa 14–15 lokakuuta 2009, Barentsin Euro-Arktisen alueen yhteistyöelimen (BEAC) puheenjohtajuus siirtyi Ruotsille. Ruotsin puheenjohtajuuskaudella etusijalla on vahvistaa yhteistyötä liittämällä yhteen taloudellisen kasvun, ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen kestävän käytön haasteet päämääränä ekotehokas talous.

 

Ruotsin kauppaministeri Sten Tolgfors totesi puheessaan 26.4.2007, että öljy operaatiot Barentsin merellä johtavat kasvavaan taloudelliseen aktiviteettiin. Uusiin mahdollisuuksiin Ruotsalaisille yrityksille ja muillekin, jotka osallistuvat offshore projekteihin ja infrastruktuurin kehittämiseen maissa.

 

Ruotsi toivoo Sten Tolgforsin mukaan, että pienet ja keskisuuret Ruotsalaiset yritykset ymmärtäisivät, että niillä on liiketoimintamahdollisuuksia, kun ne osallistuvat Norjan offshore sektorin toimintaan. Puheessa painotetaan talousalueen integraatiota, jolloin Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoiset alueet muodostavat yhtenäisen talousalueen.

 

Pohjoisten alueiden kehitys kiinnostaa Ruotsia nimenomaan yhteistyön näkökulmasta ja luonnollisesti myös siellä olevien energiavarojen vuoksi. Positiivinen kehitys Venäjän ja Norjan suhteissa on myös tärkeää Ruotsille.

 

Tanska

 

Toukokuun alussa 2008 Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen matkusti Grönlantiin esitelläkseen hallituksen suunnitelmaa Grönlannin itsehallinnon laajenemisesta. Se sisälsi myös suuntaviivat Grönlannin mahdollisesti huomattavien öljyvarantojen hyödyntämiseen Tanskan ja Grönlannin kesken. Se merkitsee myös mahdollisuutta taloudelliseen itsenäisyyteen Tanskasta.

 

Arktisen alueen kehitys voi kääntyä kansainväliseksi konflikti alueeksi, mutta myös vakauttaa sen luonnetta alhaisen jännityksen alueena. Petersen kirjoittaa, että pienenä pelaajana Tanskan perustavanlaatuisena etuna on edistää yhteistyötä ja estää jännitteitä Arktisella alueella.

 

Petersen jatkaa, että arktiset toimijat ovat muuttaneet asennettaan Tanskaa kohtaan, koska itse hallintolaki Grönlannille hyväksyttiin kesäkuussa 2009. Itsehallinto itsessään sisältää mahdollisuuden itsenäisyyteen, jos Grönlannin kansa sitä haluaa. Siinä tapauksessa Tanska lakkaa olemasta Arktinen valtio. Toisaalta, niin kauan kuin Grönlanti ei toimi niin, Tanska tulee olemaan enenevässä määrin kietoutunut alueen politiikkaan.

 

Grönlannin itsehallintolaki tunnustaa Grönlannin ja sen asukkaat valtiona kansainvälisen lain alaisuudessa ja johon luonnostaan kuuluu oikeus itsenäisyyteen. Lisäksi itsehallinto hallitukselle on annettu omistusoikeus Grönlannin maaperään.

Ilmaston lämpeneminen on johtanut uusien mineraalien ja öljyvarantojen löytymiseen jään alta. Suunnitelmia on jo nyt useita, kuten kulta-, timantti-, sinkki-, ja hiilikaivosten perustamiset. Myös Grönlannin länsirannikolla olevia huomattavia öljyvaroja halutaan hyödyntää.

 

Tanskan vuosittainen talousapu takaa Grönlannille jotakuinkin 3 miljardia kruunua, jota alentaa 50 % osuus Grönlannin mineraali ja öljytuloista. Puolustus, ulkopolitiikka, itsemääräämisoikeuden valvonta ja muut määräysvalta tehtävät hoidetaan virallisella Tanskan valtaoikeudella.

 

Jos arktisesta alueesta tulee tärkeä taloudellinen ja poliittinen alue, niin Grönlannin kansallisten etujen valvonta voi olla vaikeaa. Se vaatisi huomattavaa poliittisdiplomaattista panostusta pieneltä valtiolta, jossa on 57.000 asukasta alueella, joka on neljä kertaa Ranskan kokoinen. Se voi jopa jatkaa ja syventää riippuvaisuutta Tanskasta, samaan aikaan kun Tanskan läsnäolo Arktisella alueella tulee kasvamaan.

 

Färsaaret

 

Lokakuussa 1996 Färsaaret ja Tanskan hallitus solmivat sopimuksen. Siinä Tanskan hallitus siirsi lainsäädännöllisen ja hallinnollisen vallan koskien merenpohjan raaka-aine varoja Färsaarten itsehallinnolle.

 

Nykyisin öljy ministeriö (the Ministry of Petroleum) keskittyy kehittämään Färsaarten öljy hallintoa. Vuoden 1998 loppupuolella järjestettiin Färsaarten hallituksen toimesta ensimmäinen lisenssien kilpailutus tarkoituksena öljyn ja kaasun etsintä Färsaaria ympäröivillä vesialueilla. Färsaarilla oli myös tarkoitus sitouttaa yksittäiset öljynetsijät GEM ohjelmalla huomioimaan toimintaansa liittyvät riskit. Alueelliseen ympäristöohjelmaan piti siis sitoutua ennen kuin öljynetsintä lisenssit olivat tiedossa.

 

Islanti

 

Islannin ulkoministerin Valgerour Sverrisdottirin mielestä teknologinen edistys ja ilmaston muutos ovat tuoneet uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Yksi niistä on kasvava meriliikenne arktisilla merialueilla, jopa uusi meritie pohjoisnavan yli yhdistäen pohjoisen Atlantin ja pohjoisen Tyynenmeren.  

 

Lisääntyvä laivaliikenne arktisella alueella tuo myös lisääntyvät ympäristö riskit, jotka pitää estää tehokkaalla kontrollilla. Islannin edullinen maantieteellinen asema uusien merireittien palveluiden tarjoajana antaa mahdollisuuksia.

 

Islannille kansainvälinen yhteistyö on hyvin tärkeää, koska se saa elantonsa vastuullisesti hyödynnetyistä luonnonvaroista. Islanti kokee hyvin tärkeänä sellaisen alueellisen yhteistyön, joka koskee ympäristöä. Aktiivisuus Arktisessa neuvostossa on erityisesti tämän takia tärkeää.

 

Petteri Sortes

 

Nato politiikka Suomessa

Nato politiikka Suomessa

Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 on aiheuttanut paljon strategisen tason muutoksia maailmassa. Muun muassa Suomi ja Ruotsi ovat hakeneet Naton jäseniksi. Niiden jäsenyyden on hyväksynytkin nyt jo 28 jäsenmaata ja kaksi maata taas ei.

 

Vaikutus turvallisuus ja puolustuspolitiikkaan on ollut syvällinen ja dramaattinen molemmissa hakijamaissa. Se muuttaa myös Naton tilannetta dramaattisesti Pohjois-Euroopassa. Kaiken mahdollisti kansan Nato kannan dramaattinen muuttuminen kielteisestä jäsenyyttä kannattavaksi oikeastaan samalla hetkellä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Pelko on vahva kannustin. Se mahdollisti ja pakotti päättäjät liittämään, tai yrittämään liittää, Suomi ja Ruotsi sotilasliitto Naton jäseneksi. Siellähän on edelleen ne kaksi kantoa kaskessa. Unkari ja Turkki.

 

Taustalla on vanha ”turvallisuusdilemma”, sen mukaan toisten aikomuksia koskeva epätietoisuus ja sen aiheuttama epävarmuus kannustavat jokaista huolehtimaan itse mahdollisimman pitkälle omasta turvallisuudestaan eli aseistautumaan mahdollisimman hyvin. Kuten Suomessakin on nyt käynyt. Tämä käytäntö on vakiintunut valtioiden itsepuolustusoikeutta koskevaksi periaatteeksi ja oikeudelliseksi normiksi.

 

Tilanne on sinänsä otollinen, kun Venäjän kaikki huomio on nyt kokonaan Ukrainassa, eikä se pysty aktiivisesti heittämään kapuloita rattaisiin hakuprosessissa. Toisaalta Naton ja EU:n rivit ovat tiivistyneet Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Kuitenkin Unkari viivyttäessään Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä sekoittaa aktiivisesti Naton ja EU:n asiat keskenään havitellessaan EU:n jäädytettyjä tukimiljardeja. Lisäksi se kantaa kaunaa Suomelle ja Ruotsille niiden kritiikistä Unkarin oikeusvaltiokehityksestä.

 

Suomi on tiivistänyt 2000 luvulla sotilaallista yhteistyötään Naton ja Ruotsin kanssa. Suomen vahva puolustus onkin luonut pelotteen ja kyvyn tukea Naton pelotepolitiikkaa sekä Pohjois- Euroopan vakautta. Kuten Matti Pesu Maanpuolustuslehden artikkelissa mainitsee, niin Suomen Nato jäsenyydessä on kyse vuosia vallinneen käytännön liittosuhteen formalisoinnista – toisin sanoen siirtymisestä epäformaalista asemoitumispolitiikasta sopimusperusteiseen liittosuhteeseen. Siis allianssiin.

 

Liittyäkseen Pohjois-Atlantin liittoon Suomen on allekirjoitettava sen peruskirja Pohjois-Atlantin sopimus. Sopimuksen kova ydin on sen viides artikla, allekirjoittajamaat lupaavat siinä ryhtyä tarpeellisiksi katsomiinsa toimiin tukeakseen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaistaan.

 

Julkisessa, yhteiseen sopimukseen perustuvassa muodollisessa sotilaallisessa liittoutumisessa piilee sotilaallisen liittoutumisen kova ydin. Valtiot eivät koskaan voi saada täyttä varmuutta siitä, saavatko ne ystäviltään hädän hetkellä tukea. Turvatakuut ovat pyrkimys vähentää tätä epävarmuutta. Tämä yhteinen turvatakuu nostaa samalla kynnystä käyttää sotilaallista voimaa liittokunnan jäseniä vastaan.

 

Pohjois-Atlantin sopimuksen allekirjoittaminen merkitsee Suomelle liittymistä peruskirjan ympärille rakennettuun, siviili- ja sotilaspuolesta koostuvaan järjestöön. Siihen liittyy muun muassa puolustussuunnittelua ja operatiivisten suunnitelmien laatimista, sekä säännöllistä harjoitustoimintaa. Tämä kaikki tuo muutoksia Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan.

 

Miltä Suomen politiikka liittokunnassa näyttäisi? Kaiken ydin on maan strateginen asema, jonka taas määrittää Suomen maantieteellinen sijainti Venäjän naapurissa. Sen 1.342 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Pääasiallisin turvallisuusuhka on siis Venäjä. Suomen toiminnan ytimessä tulee aina olemaan perinteinen puolustus. Naton vuoden 2022 strategisessa konseptissa määritellään päätehtävinä pelote ja puolustus, kriisinhallinta ja yhteistyövarainen turvallisuus. Ei siis pidä unohtaa myöskään kriisinhallintaa ja yhteistyövaraista puolustusta, koska Naton joillakin jäsenmailla pääasialliset turvallisuusuhkat ovat esimerkiksi terrorismi, tai vaikkapa Euroopan epävakaa eteläinen naapurusto. Siis Pohjois-Afrikka ja Lähi-Itä. Nato on kokonaisuuksiensa summa, jossa jokaisella maalla on omanlaisensa turvallisuusuhkat ja oma maantieteellinen sijaintinsa. Myös poliittinen kulttuuri luo oman leimansa niihin, kuten vaikkapa Unkarin ja Turkin autoritäärinen kehitys.    

 

Naton ja Venäjän vastakkainasettelu on painottunut viime vuosina Itämerelle ja arktiselle alueelle. Suomi on sekä Itämerellinen, että myös arktinen maa. Kuten Matti Pesu Maanpuolustuslehden artikkelissa mainitsee, Suomi on sekä Itämerellinen, että arktinen valtio, joka nivoo toisiinsa Naton Itämereltä aina Mustallemerelle ulottuvan ”itäisen reunustan”. Jäseneksi tultuaan Suomi muodostaakin Natolle uuden ”koillisen reunustan”, johon vaikuttavat sekä pohjoisten alueiden, kuten Kuolan niemimaan ja Pohjois-Atlantin, Itämeren piirin turvallisuuskehitykset.

 

Suomen tärkein tehtävä Natossa on huolehtia omasta kansallisesta turvallisuudesta. Sopimuksen kolmas artikla myös edellyttää sitä. Aiemmasta poiketen kansallista turvallisuutta kehitetään kuitenkin myös liittokunnan kokonaisetu ja tavoitteet huomioiden. Haaste siis on yhdistää kansalliset ja liittokunnan intressit. Suomi saakin sitten aikanaan tietoa Naton puolustussuunnitteluprosessista ja syötteitä oman puolustuskykynsä kehittämiseksi.

 

Toinen uusi asia on sitten harjoitustoiminta. Kansainvälinen ja kansallinen harjoitustoiminta voi aiheuttaa vaikutuksia Venäjällä. Harjoitukset osoittavat liittokunnan voimaa ja yhtenäisyyttä suhteessa Venäjään. Venäjä tulee luonnollisesti reagoimaan näihin asioihin.

 

Kuten Tuomas Forsberg kirjassaan viisaasti mainitsee: ”Nato ei vie Suomen suvereniteettia, se ei pakota Suomea muuttamaan sen turvallisuuspoliittista linjaa tyystin toisenlaiseksi tai vedä Suomea ilman eri päätöstä mukaan konfliktiin, joissa Suomalaiset joutuisivat kuolemaan taistelukentällä.”  

 

Nato ei ole pelkästään ”huonon sään” varalle, vaan myös ”hyvän sään” varalle. Se tulee olemaan aina läsnä, aikanaan myös arkipäiväistyy, kuten on käynyt EU:lle.  

 

Petteri Sortes

 

        

 

    

Sodasta

 

Sodasta

 

 

Vuosi on tullut täyteen Venäjän suurhyökkäyksen aloittamisesta Ukrainassa, tosin tänään jo vuosi ja yksi päivä. Monenlaista on vuoden mittaan tapahtunut. Kiovan lähellä olevan Hostomelin lentokentän valtausyrityksen aikaan Venäjä oli vain hiuskarvan päässä voitosta ja maailma olisi nyt hyvin, hyvin erilainen paikka. Suomen paikka maailmassa olisi myös ollut erilainen ja tuskin olisi Nato hakemusta jätetty, kun Venäjä olisi jyrännyt Ukrainan, joka on kuitenkin isompi ja paljon väkirikkaampi maa, kuin mitä vaikkapa Suomi on. Pienempien maiden kohtalo on yleensä historian saatossa ollut joutua isompien ja väkirikkaampien maiden valloittamiksi. Sen jälkeen isompi maa on yleensä lähettänyt omia kansalaisiaan siirtolaisiksi kyseiseen maahan ja luovuttanut parhaimmat maat omille kansalaisilleen. Siis valmiiksi viljeltyjä tiloja uusille omistajille. Muinaiset roomalaiset yleensä myivät entiset asukkaat orjamarkkinoilla (sotia myös käytiin joskus ainoastaan sen takia, että saataisiin lisää orjia markkinoille), karkottivat tai tappoivat ja asuttivat heidän entiset maansa ja kaupunkinsa omilla kansalaisillaan. Samalla vähemmistökielet kuihtuivat ja valtakunnan pääkielet Latina ja Kreikka levisivät. Kulttuuri yhdenmukaistui. Kansoja ja kieliä hävisi.

 

Venäjä ei kuitenkaan ole onnistunut operaatiossaan, vaan Ukraina on pystynyt työntämään Venäläisiä takaisin ja valloittamaan omia alueitaan takaisin. Se ei kuitenkaan ole ollut ilmaista ja tappiot ovat olleet suuret, sekä puolustautujalla, että hyökkääjällä. Varmaan jo satoja tuhansia kuolleita ja haavoittuneita. Tuhottuja kaupunkeja ja kyliä. Rahaa on palanut tähtitieteellisiä määriä.

 

Eurooppa ja länsimaat ovat tukeneet Ukrainaa, koska katsovat, että Ukrainan tukeminen hyödyttää niitä. Venäjän isona tavoitteena on ollut rikkoa euroopassa oleva turvallisuus arkkitehtuuri. Hyökkäyssodat naapurimaihin ja valloitettujen maiden sulauttaminen hyökkääjään ovat olleet jyrkästi tuomittuja. Suvereenien maiden rajoja on pitänyt kunnioittaa. Menneinä vuosisatoina pienempien naapurimaiden valloittaminen on ollut euroopassa, ja muuallakin, yleisesti hyväksyttyä ja suorastaan maan tapa.

 

Vaarana on ollut, että sota eskaloituu. Venäjä on kuitenkin ydinasevalta ja Ukraina taas saa tukea, mutta sota sen pitää käydä itse. Eli joukkoja se ei saa lisää. Mitä lähemmäksi Venäjä luisuu kohti sotilaallista tappiota, sen lähemmäksi tulee hetki, että houkutus käyttää Ukrainassa ydinaseita toteutuu. Toisivatko ne sille sitten voiton, on toinen kysymys. Ainakin kansainvälinen reaktio olisi syyttävä ja kooltaan valtava. Jos taas Ukraina saa työnnettyä Venäjän takaisin omille alueilleen ja vallattua omat alueensa takaisin, niin pysäyttääkö se etenemisensä omilla ulkorajoillaan? Siinäpä kysymys. Se tiedetään silloin, kun se tilanne tulee vastaan. Ymmärtää on annettu, että sen pidemmälle se ei etenisi.

 

Venäjällä on kuitenkin nyt joukkoja paljon enemmän, kuin vielä puoli vuotta sitten, koska se on tehnyt maassaan liikekannallepanon. Suurempi maa ja väestö antavat myös enemmän resursseja käydä sotaa. Ukraina taas ei ole pystynyt etenemään muutamaan kuukauteen, huolimatta aikaisemmista läpimurroistaan ja saamastaan huomattavasta ase- ja tiedusteluavusta. Joten nyt taitaa olla pattitilanne. Kumpikaan ei pääse etenemään. Vähän niin kuin ensimmäisen maailmansodan asemasota.

Venäjä on myös pystynyt käymään kauppaa, huolimatta sanktioista, joita länsimaissa on sille asetettu. Länsimaat eivät kuitenkaan ole koko maailma, vaan Venäjä on saanut apua liittolaisiltaan ja monilta Afrikan ja aasian mailta. Näiltä se myös pystyy hankkimaan lisää resursseja sodankäyntiin. Myös moni länsimainen yritys hyötyy sodasta ja käy edelleen kauppaa Venäjän, tai sen liittolaisten kanssa. Esimerkiksi EU ei ole niin yhtenäinen, kuin olettaisi, vaan vaikkapa EU:n jäsenmaa Unkari käy edelleen kauppaa Venäjän kanssa, eikä tue EU:n pakotteita.

 

Kun Suomi ja Ruotsi hakivat Naton jäsenyyttä niin jäseneksi pääseminen edellyttää 30 nykyisen jäsenmaan hyväksyvän ne jäseniksi. Sen jälkeen pääsee täysjäseneksi ja siinä edellytetään yksimielisyyttä. Tällä hetkellä 28 jäsenmaata on hyväksynyt maiden liittymisen Naton jäseniksi, mutta kaksi (2) maata ei ole niitä hyväksynyt, eli Unkari ja Turkki. Kaksi jäsenmaata, jotka ovat liukuneet kohti autoritaarista järjestelmää ja joissa on hyvin autoritaarinen johtaja (Erdogan ja Orban). Ne ovat myös tehneet ja tekevät edelleen paljon yhteistyötä Venäjän ja Putinin kanssa, eivätkä toteuta sanktioita sitä kohtaan.    

 

Toisaalta voi olla muitakin syitä, kuten kauna. Unkarin Fidesz puolueessa ollaan kuulemma oltu katkeria siitä, että Suomi ja Ruotsi ovat nostaneet aikaisemmin esille puutteet Unkarin oikeusvaltiokehityksestä.  Nyt ollaan jopa lähettämässä delegaatiota Suomeen paheksumaan EU:n vaatimia oikeusvaltiouudistuksia. Taustallahan ovat EU:n tukimiljardit, joita Unkari kovasti halajaa. Tämäkin on nyt kytketty Ukrainan tapahtumiin ja Nato jäsenyyteen.

 

Turkki taas käyttää Suomen ja Ruotsin hakemusta hyväkseen, tehdäkseen F16 kauppoja Yhdysvaltojen kanssa ja saadakseen luvan piestä Kurdeja Turkin naapurimaissa, Irakissa ja Syyriassa. Syyriastahan se lisäksi miehittää isoja alueita.  

 

Petteri Sortes

 

     

 

Natokysymys Suomessa

Nato kysymys Suomessa

 

Venäjän hyökkäys naapurimaahansa Ukrainaan käynnisti Suomessa valtaisan ja täysin yllättävän muutoksen. Sinänsä Venäjähän oli hyökännyt jo 2014 Ukrainaan, joten sodalla oli siinä vaiheessa jo pitkä historia. Venäjä oli myös muokannut omien kansalaistensa mielipiteitä ja kantoja Ukrainaan mediassaan, aivan kuin Göbbels Saksassa aikoinaan. Propagandaa päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen.  

 

Sota aiheutti Suomessa yleisessä mielipiteessä valtaisan liikahduksen Nato myönteisempään suuntaan. Kansa tuntui tarvitsevan lisää turvaa ja suojelua, johon Nato oli oikeastaan ainoa todellinen vaihtoehto. Venäjään ei enää luotettu ja jonnekinhan se Venäjäkin höökisi seuraavaksi, jos Ukrainassa sattuisi voittamaan sodan. Julkisuudessa oli myös ollut paljon puhetta Putinin haaveista luoda Neuvostoliitto, tai keisarillinen Venäjä, maineen ja mantuineen uudestaan. Uhreina näytti aina aikaisemmin olleen Natoon kuulumattomat Venäjän pienet naapurimaat. Heikompiensa ja pienempiensä kimppuunhan Venäjä oli aikaisemmin hyökännyt. Kuten Tshetshenia, Georgia, Itä-Ukraina ja Syyria.  

 

Siinäpä sitten Suomi ja Ruotsi laittoivat yhdessä hakemukset Naton jäseniksi. Samalla toivottiin nopeaa käsittelyä ja hyväksyntää jäsenmailta. Nato-optio kun oli ollut Suomessa poliittisessa keskustelussa esillä vuosikymmeniä. Natoon haettaisiin, jos ”maailmanlopun” tilanne tulisi. Nyt sellainen tilanne oli tullut. Eihän sellaista Nato-optiota oikeastaan ollut koskaan ollutkaan, Natoonhan sai hakea, jos halusi, mutta se edellytti kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää. Nyt sitten Suomi ja Ruotsi ovat limbotilassa, koska Unkari ja Turkki eivät suostu hyväksymään, tai oikeastaan käsittelemään hakemusta lainkaan.  

 

Eihän se oikeastaan yllätyksenä tullut, mutta ei sitä kyllä odotettu, että Unkari ja Turkki vastustaisivat liittymistä, tai oikeastaan haluaisivat hyötyä omista syistään siitä. Kumpikin kun on Putinin ystävä ja käy edelleenkin paljon kauppaa Venäjän kanssa. Unkari on jäsenenä sekä EU:ssa, että Natossa. Turkki pelkästään Natossa. On esitetty, että Unkarilla on hampaankolossa EU:ssa nimenomaan Suomen ja Ruotsin käytös laillisuusvartijoina ja Unkarin kovistelu miljarditukien saajana. Lisäksi voi olla Putinillakin vaikutusta, miten Unkari Suomeen ja Ruotsiin suhtautuu.

 

Turkki taas on mennyt Erdoganin aikana yhä enemmän Putinin kelkkaan ja kalistellut sapeliansa paikallisena suurvaltana. Eli sekaantunut naapurimaidensa asioihin ja tukenut terroristeja, eli ISIS:in tapaisia ääriliikkeitä. Samalla se toki puhuu Kurdien vastarinnasta ja terrorismista, joka on kivi Turkin kengässä. Senpä takia se hyökkäilee naapurimaihinsa, kuten Irakiin ja Syyriaan. Jopa miehittää niiden alueita.

 

Nato ei todellakaan ole demokraattisten maiden liitto, koska demokratioitakin on monen tasoisia, kuten demokratioita ja vähemmän demokraattisia maita. Vallasta luopuminen näyttäisi olevan monessa maassa nykyisin kivuliasta, kuten USA:ssa ja Brasiliassa on huomattu. Saa nähdä, miten asia etenee aikanaan Turkissa ja vaikkapa Unkarissa, jos vallassa oleva puolue sattuisi häviämään vaalit. Etenkin, jos vaalit ovat edes jotenkuten rehelliset. Siihen on sitten kytköksissä myös Suomen ja Ruotsin hakemukset Naton jäseniksi. Hiljattain on ollut myös puhetta Unkarin armeijan korkeiden upseerien erottamisaallosta ja heidän korvaamisestaan toisilla, mitä sitten merkitseekin, en tiedä. Ehkäpä Orban valmistautuu tuleviin vaaleihin ja mahdolliseen Coup d´etatiin, jos sattuisikin häviämään vaalit. Siis Trumpin ja Bolsonaron tapaan.

 

Toki on ollut myös puhetta, että Turkilla on omia intressejä USA:n kanssa hävittäjäkaupoissa, joita yritetään sitten jouduttaa Suomen ja Ruotsin Nato jäsenyydellä. Toki Turkki sen asian ja kytkemisen toisiinsa kieltää. Ulkopolitiikka ja sisäpolitiikka ovat siis kytkeytyneet toisiinsa. Lisäksi, koska Turkki ja Kreikka ovat luontaisia vihollisia, ainakin historiassaan, ehkäpä Kreikallakin on sana sanottavana, kun Turkki neuvottelee hävittäjäkaupoista USA;n kanssa.

 

Samaan aikaan hirtetään jaloistaan Erdogania esittävä nukke Tukholmassa (aivan, kuin Italian Benito Mussolini 1945) ja äärioikeiston poliitikko polttaa koraanin Turkin lähetystön edessä. Siitä seuraa sitten mellakat Turkissa ja Ruotsin lipun polttaminen ja tallominen. Onko sattumaa, spontaanisti syntynyttä vai tarkkaan masinoitua? Kukapa tietää. Maailma on suorastaan käymistilassa, kun Suomi ja Ruotsi hakevat jäsenyyttä Natossa.

 

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

 

 

Petteri Sortes